
Azerbaidžan vie oikeuteen matkustajakoneen alasampumisen
– Olemme valmiita odottamaan kymmenen vuotta, mutta oikeuden on tapahduttava, presidentti sanoo.

– Olemme valmiita odottamaan kymmenen vuotta, mutta oikeuden on tapahduttava, presidentti sanoo.

Aika näyttää, kuinka pysyvä Donald Trumpin muutos Ukraina-politiikassa on.

Sanseito-puolueen puheenjohtaja on syyttänyt Yhdysvaltoja Ukrainan sodasta.

Kansanedustajan mukaan länsi haastetaan merellä.

Paahtavaa kuumuutta on luvassa maanantaista alkaen.

Boeing 767 ‑matkustajakone joutui tekemään hätälaskun.

Venäjän sotilaille annetaan yleensä vain muutaman päivän koulutus ja yksi käynti ampumaradalla.

EU-komissaari peräänkuuluttaa EU:n velvollisuutta suojella kuluttajia ja eurooppalaisia yrityksiä.

Viimeisimmät neuvottelut kesäkuussa Istanbulissa päättyivät lyhyeen.

Kasvavat luottotappiot, inflaatio ja työvoimapula jäytävät maan taloutta.

Ukrainan joukot kertovat tuhonneensa viime aikoina useita erikoisia viritelmiä rintamalla.

Europarlamentaarikko ihmettelee väitettä ”pohjattomasta kaivosta”.

Syyrian viikon kestäneet väkivaltaisuudet ovat vaatineet liki tuhat kuolonuhria.

Keskusteluyhteyden ylläpitäminen oli pitkään diplomaattien ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Asiantuntijan mukaan Venäjän viimeaikaiset toimet paljastavat sen todellisen heikkouden.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)