[vc_row][vc_column][vc_column_text]Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä! Suomalaiset ovat kansakuntana aika pitkälle onnistuneet elämään tämän vanhan sanonnan todeksi.
Kesäkuussa 2019 noin 2 673 000 suomalaista oli töissä, noin 2 845 000 ei ollut. Eläkkeellä on 1,5 miljoonaa ja koulussa tai opiskelemassa noin 1,3 miljoonaa. Työttömiä on noin 0,25 miljoonaa. Lisäksi suomalaisia on esimerkiksi varusmiespalveluksessa, perhevapailla ja sairaslomilla.
Alle puolet (48 prosenttia) väestöstä on töissä ja elättää siis koko kansakuntamme. Luku vielä pienenee, koska joka vuosi eläköityy enemmän ihmisiä kuin tulee työikään. Lisäksi kaikki työikäisiksi tulevat eivät valitettavasti työllisty, mutta kaikki eläkeikään päätyvät varmasti eläköityvät.
Nykyajan supertuottavuutta voi havainnollistaa myös hieman teoreettisen laskelman kautta. Vuonna 2018 tehdyt työtunnit palkansaajaa kohti olivat 1 592. Vuodessa on kaiken kaikkiaan 8 760 tuntia. Töissä palkansaajalla kuluu siis noin 18 prosenttia ajasta. Kun noin 48 prosenttia suomalaisista käy töissä 18 prosentin ajastaan, käytetään työntekoon laskennallisesti vajaat 9 prosenttia ajasta.
Kärjistäen Suomessa kuluvasta ihmisajasta alle yksi tunti tehdään hommia ja yhdeksän huilataan, tai vastaavasti vuorokaudesta parisen tuntia ollaan hommissa ja 22 touhutaan omia.
Tämä ajatusleikki ei tietenkään kuvaa kenenkään yhden ihmisen arkea, mutta kertoo paljon siitä, kuinka valtavan tuottavaa työ nykyään on. Eivät esi-isämmekään koko ajan töitä paiskineet, mutta eivät olisi uskoa korviaan, jos kuulisivat, että kahden tunnin työpäivällä voi saada maailman korkeimpiin kuuluvan elintason.
Jos vertaa vaikka 1800-lukuun, samaan aikaan kun työhön käytetyn ajan osuus on laskenut, on materiaalinen hyvinvointi moninkertaistunut.
Toisaalta esimerkki kertoo siitä, kuinka epätasaisesti työn tekeminen jakautuu. 70 prosentilla palkansaajista säännöllinen työaika on 35−40 tuntia viikossa. Monet yksittäiset ammattiryhmät, yrittäjät ja esimiehet tekevät rutkasti enemmän töitä kuin 40 tuntia. Tehty työaika on tietenkin viikkotyöaikaa matalampi, kun mukaan lasketaan lomat, poissaolot ja vapaat.
Työelämä voi olla kuluttavaa. Työuupumusta kokee noin neljäsosa työssäkäyvistä jossain vaiheessa. Vähintään viikoittain oireita aiheuttavaa työperäistä uupumusta sairastaa kahdesta kolmeen prosenttia suomalaisista.
Yksittäisenkin palkansaajan työaika on kuitenkin laskenut voimakkaasti 1960-luvulta lähtien. Viikoittaiset tehdyt työtunnit ovat vuosina 1960–2010 pudonneet viidenneksellä 40,4 tunnista 32,7 tuntiin (yksityisellä sektorilla). Merkittävimpiä työaikaa vähentäviä seikkoja ovat olleet lauantain muuttaminen vapaapäiväksi, vuosilomien piteneminen ja ns. pekkaspäivät. 90-luvulta lähtien yksittäisen palkansaajan vuodessa tehdyt työtunnit eivät enää ole juurikaan laskeneet.
Työura on pysynyt suurin piirtein saman pituisena, reilussa 40 vuodessa. Koko työuran aikana tehtyjen työtuntien kokonaismäärä on kuitenkin laskenut, koska vuodessa tehtyjen työtuntien määrä on laskenut. Työuran aikana ero nykypäivään on yli 4 000 työtuntia.
Suuri ero koko kansakunnan tasolla tulee eliniän pidentymisen ja siihen liittyvän väestörakenteen muutoksen kautta. Eläkeläisten määrä on pitkään ollut voimakkaassa nousussa. Vuonna 1981 eläkeläisiä oli vain noin miljoona, kun nyt ollaan reilusti yli 1,5 miljoonassa.
Kansainvälisesti vertailtuna Suomi sijoittuu suureen länsimaisten työmarkkinoiden viitekehykseen, mutta erottuu kilpailijamaistamme (kuten Ruotsista ja Saksasta) vähemmällä työmäärällä.
Työaikojen kansainvälinen vertailu on ongelmallista muun muassa tilastoaineistojen vaihtelun sekä osa-aikatyön erilaisten osuuksien vuoksi, mutta kohtuullisella varmuudella voi todeta, että Suomessa tehtyjen viikkotyötuntien määrät ovat eurooppalaisittain alhaisia ja odotettu työuran pituus on kilpailijamaitamme lyhyempi.
Suomalaisten keskimääräinen viikkotyöaika on noin tunnin lyhyempi kuin EU:ssa keskimäärin. Erityisesti lomat, arkipyhät ja muut poissaolot lyhentävät työaikaa enemmän kuin muissa Euroopan maissa.
Jos olis työ herkkua, niin herrat sen tekis. Tässäkin sananlaskussa on totuuden siementä. Vapaa-aika on mukavaa. Kaikkialla länsimaissa osa talouskasvun hedelmistä on käytetty työaikojen lyhentämiseen. Todennäköisesti näin tapahtuu jatkossakin, jos siihen on varaa.
On kuitenkin tarpeen analysoida tarkkaan, että vapaa-aikaa lisätään ja elintasoa muutenkin nostetaan oikean tuottavuuskehityksen tahdissa, eikä esimerkiksi julkisen sektorin velalla.
Toisin kuin jotkut teoretisoivat, automatisaatio, tekoälyn kehitys tai robotisaatio eivät tule todennäköisesti lähitulevaisuudessa muuttamaan työn keskeistä merkitystä taloudessa – ainoastaan nostamaan sen tuottavuutta, kuten teknologian kehitys tähänkin mennessä on tehnyt. Työmarkkinat sopeutuvat uusiin teknologioihin.
Näyttää todennäköiseltä, että tulevina vuosikymmeninä globaalin kilpailun ja erityisesti väestön ikääntymisen vuoksi Suomessa ei ole mahdollista vähentää työn määrää kovinkaan paljon, jos ollenkaan. Työpanoksen väheneminen on erityinen haaste eläkkeiden ja hyvinvointipalvelujen rahoitukselle, koska verotulot riippuvat tehdyistä työtunneista.
Tehdyn työn määrä ja työn tuottavuus määrittävät elintasomme. Mitä enemmän teemme työtunteja ja mitä tehokkaammin työaikamme käytämme, sitä vauraampia olemme.
Paras tapa nostaa työtuntien määrää on luultavasti työurien pidentäminen, niin alusta, keskeltä kuin lopustakin, mutta vuosityötuntienkaan määrää ei tulisi jättää tarkastelematta.
Ahkeruus on vielä 2020-luvullakin hyve, ja työtuntien määrään on syytä kiinnittää huomiota siinä missä osaamiseen ja huipputuotteisiinkin. Kuten hämäläinen sananparsi kuuluu: Luaja ei laiskoja elätä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_single_image image=”257047″ img_size=”full” alignment=”center” onclick=”zoom” css_animation=”fadeInUpBig” css=”.vc_custom_1567780107240{margin-top: 20px !important;}”][/vc_column][/vc_row]
