Artikkelit: Pakotteet

Pakotteiden kiertämisestä joutui usein oikeuteen nykyinen tai entinen Venäjän kansalainen, joka asui vakituisesti Suomessa.
Suomessa on Venäjän hyökkäyksen jälkeen tuomittu lähes 30 ihmistä pakotteiden rikkomisesta. Osa tuomioista on annettu ilmeisen härskeistä yrityksistä.
EU-maat ovat pohtineet keinoa kiristää venäläisöljyn hintakattojärjestelmää.
Eniten vienti Valko-Venäjältä Venäjälle kasvoi niissä kalleimmissa autoluokissa, joihin EU:n Venäjä-pakotteet kohdistuvat.
Asiantuntijan mukaan tilanne on aiempaa vakavampi, sillä Venäjällä on huomattavat resurssit pakotteiden kiertämiseksi.
Pakotepaketti on määrä hyväksyä vielä tänä keväänä.
Venäjälle virtaa edelleen länsimaisia aseita huolimatta vuodesta 2014 voimassa olleesta vientikiellosta.
Suurinta gabonilaista välitysyritystä ei löydy maan kaupparekisteristä, vaikka sen tuonti vastaa puolta maan vuosibudjetista.
Myös muiden tuotteiden vienti on kasvanut Kirgisiaan, Uzbekistaniin ja Kazakstaniin lähes kolminkertaiseksi.
Pakotteiden kohteena olevan kaasuhankkeen suurin omistaja on Gennadi Timtšenkon Novatek-yhtiö.
Asiantuntijoiden mukaan länsi on pyrkinyt suorastaan varmistamaan, ettei Venäjän öljykauppaa häiritä liikaa.
Jäädytettynä on kaikkiaan 320 eri kohdetta useilta kymmeniltä henkilöiltä ja yhteisöiltä.