Gripen-koneita Kauhavalla lentonäytöksessä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

SDP:ssa politisoidaan hävittäjiä – ”onneksi järjenkin ääntä”

Kokoomusedustajan mukaan Hornetien suorituskyvyn korvaamisesta ei ole varaa tinkiä piirun vertaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa kotisivuillaan, että Suomen on hankittava parhaaksi arvioitu hävittäjä ja HX-hankkeen politisoituminen olisi maalle tappioksi. Heinonen hämmästelee Iltalehden uutista, jonka mukaan Ruotsin Gripen-hävittäjiä lobataan vahvasti hallituspuolueissa ja hävittäjävalinta on politisoitumassa.

Hallituspuolueiden riveissä ”Jas Gripen on näiden poliitikkolobbaajien kone ja painostus on kuulemma rajua”, eikä koneen suorituskyky ole ollut ykköskriteeri. Heinonen toteaa IL:n mainitsevan muun muassa puolustusvaliokunnassa vaikuttavat Erkki Tuomiojan (sd.) ja Kimmo Kiljusen (sd.).

– Onneksi kuitenkin pääministeripuolueesta kuuluu järjenkin ääntä ja myös kritiikkiä tällaista toimintaa kohtaan, Timo Heinonen toteaa.

Hän siteeraa IL:ssa anonyymina puhuvaa SDP:n edustajaa, jonka mukaan ”jos ostamme amerikkalaisia F-35-hävittäjiä, siitä seuraa porinaa Suomessa, mutta eivät venäläiset siitä ylläty. Venäläiset olettavat omissa laskelmissaan, että Suomi valitsee ilmapuolustukseensa parhaan hävittäjän”.

– Ajattelen itse hyvin samalla tavalla. Olemme lähteneet tähän avoimeen ja perusteelliseen HX-hankkeeseen nimenomaan sen takia, että olemme halunneet tähän asti hoitaa asian ammattilaisten arvioiden pohjalta ja suorituskyky edellä. Tavoite on ollut yksiselitteinen: Hornetien mukana poistuva suorituskyky tulee korvata täysimääräisesti. Tästä ei ole varaa tinkiä piirun vertaa, Heinonen kirjoittaa.

Hän kehuu asiassa puolustusministeri Antti Kaikkosta (kesk.) ja myös pääministeri Sanna Marinia (sd.) ”määrätietoisuudesta”.

– Ja pitää muistaa, että jo kilpailuun koneita valikoitaessa tehtiin arviointi, että näistä mikä tahansa on meille puolustusyhteistyönkin kannalta toimiva. Teimme siis arvion, että mikään kone ei vie meitä eri suuntaan kuin joku toinen veisi. Siksi tästä ryhmästä: amerikkalaisista Boeing F/A-18 Super Hornetista tai Lockheed Martin F-35:sta, ranskalaisesta Dassault Rafalesta, brittiläisestä Eurofighter Typhoonista tai ruotsalaisesta Saab Gripenistä Suomen tulee valita paras.

– Valittavan koneen tulee olla toimiva ja iskukykyinen osa maamme puolustusjärjestelmää vuosikymmenten ajan. Sen pitää kehittyä myös ensi vuosikymmenellä ja seuraavillakin. Siihen tulee saada tekniikkaa ja päivityksiä tulevaisuudessakin. Ja sen pitää olla kehityksen kärjessä vielä 2050-luvullakin.

Timo Heinosen mukaan ”hankinta on lopulta edullinen, jos sillä onnistumme pitämään maamme poissa sodista kolme-neljäkymmentä vuotta”.

– Ja siksi me pidämmekin huolta uskottavasta maanpuolustuksestamme.

– Sotilaallinen suorituskyky siis ratkaiskoon, eikä politikointi.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)