Tuntemattomat tahot ovat koko viikon aikana kohdistaneet kyberhyökkäyksiä ruotsalaista Länsi-Götanmaan maakuntaa vastaan, uutisoi Expressen. Iskut eivät ole aiheuttaneet vahinkoa alueen palveluille, mutta hyökkäykset jatkuvat taukoamatta. Asian korkean turvallisuusluokituksen takia maakunta ei voi paljastaa, kuinka kyberhyökkäyksiä tällä hetkellä torjutaan. Työtä tehdään kuitenkin ”vuorokauden ympäri”.
Maakuntaa kohtaan on myös aikaisemmin kohdistunut kyberhyökkäyksiä. Yli miljoonan asukkaan Länsi-Götanmaalla sijaitsee Ruotsin toiseksi suurin kaupunki Göteborg.
Kyberhyökkäyksistä on tehty poliisi-ilmoitus, ja maakunta on ollut yhteydessä Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpoon.
Säpon lehdistöpäällikkö Karl Melin ei kommentoi yksittäisiä tapauksia, mutta toteaa että etenkin tietyt valtiot ovat hyvin kiinnostuneita tiedon keräämisestä Ruotsissa.
– Silloin kun me selvitämme asiaa, kyse on Ruotsin turvallisuudesta, ja silloin muut valtiot voivat olla tapausten takana. On myös tapauksia joissa syylliset ovat järjestäytyneen rikollisuuden piiristä, mutta näissä Säpo ei ole ensisijainen toimija.