Työväenpuolue ilman sosialismia oli Timo Soinin luonnehdinta perussuomalaisista silloin, kun hän johti puoluetta. Myös Jussi Niinistö käytti puolueesta luonnehdintaa kansallismielinen työväenpuolue. Soinin aikaan perussuomalaiset olivatkin talouspoliittisesti jonkinlainen maltillinen, konservatiivinen keskusta-vasemmistolainen puolue. Sillä ei ollut kovin radikaaleja tavoitteita millään talouspolitiikan sektorilla.
Juha Sipilän johtamassa hallituksessa perussuomalaiset olivat vähiten talouspoliittisia muutoksia kannattava puolue, usein kovin lähellä keskustan linjoja. Toimin Sipilän hallituksessa Petteri Orpon erityisavustajana vuosina 2015–2017 talous-, vero-, työllisyys- ja elinkeinopolitiikan parissa, joten asiasta on myös omakohtaista kokemusta.
Tunnetusti puolet viime hallituskaudesta perussuomalaiset viettivät oppositiossa. Jussi Halla-ahon johtama perussuomalaiset on erilainen puolue kuin Soinin perussuomalaiset – mutta millä tavalla ja missä määrin?
Muutos Soinin perussuomalaisiin ei ole kovin suuri. Talouspolitiikka on ehkä hieman enemmän keskiössä, mutta ei edelleenkään puoluetta pääasiallisesti määrittävä tekijä samassa määrin kuin vaikkapa kokoomuksessa tai vasemmistoliitossa. Halla-aho itsekin myöntää, että PS on monenkirjava puolue lähes kaikilla muilla tavoilla paitsi kriittisessä suhtautumisessa maahanmuuttoon ja EU:hun.
Halla-aho on kuvaillut itseään sanoilla markkinatalouteen uskova talouskonservatiivi. Näistä erityisesti konservatiivisuus korostuu sekä hänen linjauksissaan että puolueen ohjelmissa.
PS korostaa perinteisesti, että velkaantuminen pitää lopettaa ja julkisia menoja priorisoida. Minulle oleellisinta on aina ollut se, että olipa meidän taloudellinen tilanteemme mikä tahansa, meidän pitää pystyä elämään omien varojen mukaisesti, Halla-aho on kuvaillut (Iltalehti 13.3.2017). Hän leikkaisi tietenkin maahanmuutosta ja kehitysavusta.
Perusasento julkiseen talouteen löytyy tutusta asetelmasta, jonka mukaan varat tulee käyttää perustehtäviin, kuten kansalaisten ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden takaamiseen. Työttömyys- ja sosiaaliturva kuuluvat Halla-ahon mukaan yhteiskunnan luksustehtäviin.
Suhtautuminen esimerkiksi perustuloon on taattua nuivaa linjaa: Perustulo tulisi yhteiskunnalle erittäin kalliiksi ja kohdistuisi pääosin ihmisiin, jotka eivät sitä tarvitse.
”Suomen kultavarantojen ulkomailla tapahtuvan säilytyksen riskit on arvioitava”
Perussuomalaiset vaikuttavat olevan niin perinteisiä raha-asioissa, että se saa jopa hieman huvittavia piirteitä. Perussuomalaisten talouspoliittisesta ohjelmasta löytyy seuraava kohta, jossa sekoittuu osuvasti vanhoillisuus sekä epäluulo kansainvälisiä rakenteita kohtaan:
Suomen kultavarantojen ulkomailla tapahtuvan säilytyksen riskit on arvioitava. — Huolia ovat aiheuttaneet muun muassa mahdolliset keskuspankkien lainauskäytännöt ja sijoitusriskit. Peräti 96 % Suomen Pankin kultavarannoista on ulkomaisten keskuspankkien säilytyksessä ja niiden turvallisuus on varmistettava kaikissa olosuhteissa.
Tällaisia huolia olisi voinut kuvitella esitettävän 1600-luvulla jossain eurooppalaisessa hovissa, mutta globaalien rahoitusmarkkinoiden, digitalouden ja kryptovaluuttojen aikana linjaus on vähintään eriskummallinen.
Suuremmassa kuvassa talouspoliittista sijoittumista vasemmisto-oikeisto -janalla voi tarkastella esimerkiksi suhtautumisella kokonaisveroasteeseen. Se heijastelee yhteiskunnallisia näkemyksiä valtion ja yksilön taloudellisesta suhteesta. Tarkastelussa voi käyttää esimerkiksi vaalikoneen väittämää “kokonaisveroastetta pitäisi edelleen laskea”. Asteikko on 0-100, jossa 0 tarkoittaa täysin eri mieltä ja 100 täysin samaa mieltä.
Puolueen asemoitumista haarukoidaan ehdokkaiden vastausten keskiarvon perusteella. MTV:n vaalikoneessa eduskuntapuolueiden ääripäät muodostavat yllätyksettömästi vasemmistoliitto ja kokoomus. Vasemmistoliiton ehdokkaiden keskiarvo on 22 ja kokoomuksen 78. Perussuomalaiset sijoittuvat tässä kysymyksessä varsin lähelle kokoomusta, keskiarvolla 73. Perinteiset porvaripuolueet keskusta (56) ja RKP (61) ja kristillisdemokraatit (49) ovat paljon kauempana oikealta kuin perussuomalaiset.
Tällä erittäin suppealla tarkastelulla verotuksessa PS on kokoomukselle läheisin puolue.
Verotuksen rakenteen osalta PS on maltillinen, keskustalainen puolue. Se keventäisi keskituloisten verotusta. Kielteinen suhtautuminen vahvaan ilmastonmuutoksen torjuntaan näkyy myös veropolitiikassa: PS on ainoa eduskuntapuolue, joka tahtoisi laskea polttoaineiden verotusta. Perussuomalaisille myös uusi tehtaanpiippu Suomessa on ympäristöteko, todetaan puolueen talouspoliittisessa ohjelmassa.
Markkinatalouteen ja kilpailun lisäämiseen PS suhtautuu intohimottomasti. Esimerkiksi kannat julkisten palveluiden yksityisestä tuotannosta ovat varsin lähellä vasemmistopuolueita. Kilpailu tai markkinoiden avaaminen eivät näytä olevan kovin tavoiteltavia asioita perussuomalaisessa ajattelussa.
Myös työmarkkina-asioissa PS vaikuttaa olevan säilyttävä puolue, joka asettuu nykyisen järjestelmän kannalle. Talouspoliittisessa ohjelmassa linjataan, että suomalaisilla työmarkkinoilla tarvitaan lisää joustoja mutta että toteutuksen on tapahduttava yleissitovien työehtosopimusten kautta.
Perussuomalaisten suurimmat talouspoliittiset erot verrattuna kokoomukseen löytyvät erityisesti suhteesta kansainväliseen talouteen ja työvoiman liikkuvuuteen. Kokoomus lienee Suomen globalistisin puolue, PS taas lokalistisin.
Perussuomalaiset on talouspolitiikassakin leimallisesti kansallismielinen puolue. Se myös korostaa protektionistisia tavoitteitaan.
Vapaakaupan lisääminen, joka taloustieteellisesti tarkasteltuna lisää siihen osallistuvien maiden vaurautta, ei ole perussuomalaisten mielestä kannatettavaa.
EU on PS:n mielestä jopa haitallinen. Halla-aho on vaalikonevastauksessaan todennut, että euro on epäonnistunut yhteisvaluutta, josta hyötyy lähinnä Saksa ja että parempi vaihtoehto olisi purkaa koko yhteisvaluutta. Myös kotimaiseen omistukseen PS näyttää suhtautuvan ehkä pelkästään talouspoliittisia lähtökohtia intohimoisemmin.
Työperäisen maahanmuuton tarveharkintaa PS puolustaa kiivaasti. Vaikka syntyvyys on pohjalukemissa ja monet yritykset työvoimapulan kourissa, Suomeen ei tahdota haittamaahanmuuttoa, jota puolueen mielestä myös iso osa työperäisestä maahanmuutosta on.
Kolmanneksi erottavaksi tekijäksi suhteessa kokoomukseen voisi nostaa myös suhtautumisen työn tarjontaan. PS:n ohjelmista tai sen johtavien poliitikkojen lausunnoista ei juurikaan heijastu ymmärrystä työn tarjonnan keskeiselle merkitykselle terveessä kansantaloudessa tai esimerkiksi väestön ikääntymisen aiheuttamille suurille rakennemuutostarpeille. Esimerkiksi perhevapaiden suhteen PS on säilyttävällä kannalla.
Halla-ahon valinnan jälkeen PS näyttää ottaneen askeleen talouspoliittisesti oikealle, kokoomuksen ja keskustan väliin. Kansallismielinen väritys on vahva. Perussuomalaiset vaikuttaa ennen kaikkea konservatiivipuolueelta myös talouspolitiikassa. Syvällistä talousohjelmaa ei edes tarvita, kunhan ei muuteta mitään liikaa.
Vanhoillisuus heijastaa sitä, että PS:n huomio on muualla. Halla-aho on esimerkiksi todennut, että tulemme toimeen hiukan oikeistolaisemman tai hiukan vasemmistolaisemman sosiaalipolitiikan kanssa, koska sosiaalipolitiikka ylipäätään ei ole puolueen mielestä oleellisimpien asioiden listalla.
Talouden tai työmarkkinoiden uudistaminen ei ole perussuomalaisen puolueen ydinasioita.
