Presidentti: Iranilla ei ole varaa koronasulkuun

Tartunnat ovat maassa jälleen nousussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapandemian alkuvaiheessa Iran oli yksi viruksen pahiten koettelemista maista. Maan ensimmäisiä koronarajoituksia purettiin jo huhtikuussa, mutta nyt tartunnat ovat jälleen nousussa, ja viranomaisten vaihtoehdot vähissä, uutisoi BBC.

Iranissa on todettu yhteensä yli 250 000 koronatartuntaa, ja tautiin on maassa kuollut yli 12 400 ihmistä. Tartunnat ovat lisääntyneet kesän aikana, mutta maan presidentti Hassan Rouhanin mukaan Iranilla ei ole varaa järeisiin koronarajoituksiin.

– Yhdelläkään hallituksella ei ole mahdollisuutta sulkea maansa talouselämää pitkällä tähtäimellä, Rouhani sanoi lauantaina.

Talous- ja kulttuurielämää ei presidentin mukaan tulla sulkemaan, vaikka varovaisuuteen on syytä. Rouhani kehottaa iranilaisia välttämään joukkokokoontumisia ja yleisötilaisuuksia.

Maan terveysministeri Said Namakin mukaan maan talous ei keväällä yksinkertaisesti kestänyt tiukkoja koronarajoituksia.

USA:n Iraniin kohdistamat pakotteet ovat iskeneet kovaa maan talouteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)