Pohjois-Korean sanotaan teloittaneen 80 ulkomaisten elokuvien vuoksi

Pohjois-Korean väitetään teloittaneen julkisesti ainakin 80 ihmistä muun muassa salakuljetettujen eteläkorealaisten elokuvien seuraamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eteläkorealaisen JoongAnd Ilbon mukaan teloitukset olisivat tapahtuneet sunnuntaina 3. marraskuuta seitsemässä Pohjois-Korean kaupungissa. Pääkaupungissa niitä ei olisi tapahtunut.

Lehden lähteenä on maata tunteva ja siellä juuri käynyt henkilö.

Wonsanin kaupungissa kahdeksan ihmistä vietiin paikalliselle stadionille, heidän päänsä peitettiin säkeillä ja heidät ammuttiin konekivääreillä. Paikalle oli komennettu 10 000 katsojaa. Muita teloituskaupunkeja olisivat olleet Chongjin, Sariwon ja Pyongsong.

Teloitusten syynä oli esimerkiksi eteläkorealaisten elokuvien katselu, osallisuus ”pornografiaan” tai Raamatun hallussapito. Teloitettujen omaiset lähetettiin vankileireille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)