Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) korosti kansainvälisen yhteistyön merkitystä Moskovan Gaidar-foorumissa pitämässään puheenvuorossa. Risikko on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on kutsuttu puhumaan Venäjän talouseliitin vuotuisen tapaamisen pääpaneeliin.
Puhemiehen mukaan on erittäin huolestuttavaa, ettei ilmastonmuutoksen ja väestökehityksen kaltaisten suurten ongelmien ratkaiseminen neuvottelu- ja sopimusteitse tunnu enää kiinnostavan kaikkia.
– Meillä olisi kuitenkin keinoja käydä näiden ongelmien kimppuun. Meillä on Pariisin ilmastosopimus ja YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelma. Kysymys kuuluu, onko meillä halua käyttää näitä työkaluja, Risikko sanoi.
– Hyvin usein emme pääse yhteisymmärrykseen keinoista edes kansallisesti, sillä on helpompi olla populistinen kuin vastuullinen. Vastakkainasettelu tuntuu olevan yhteistyötä houkuttelevampaa.
Paula Risikko keskittyi puheenvuorossaan myös terveys- ja talouspolitiikan yhteyteen. Hän mainitsi Suomen käytännön, jossa väestöön ja eri väestöryhmiin kohdistuvat terveysvaikutukset otetaan huomioon eri päätöksenteossa muillakin hallinnonaloilla kuin vain terveydenhuollossa.
– Uskomme, että laaja-alainen terveyspolitiikka on hyvinvointivaltion tärkeä rakennuspalikka. Kansanterveyteen kannattaa panostaa. Se ei ole menoerä, vaan sijoitus, Risikko sanoi.
Hän tapasi matkansa yhteydessä myös Venäjän ylä- ja alahuoneiden puhemiehet, pääministeri Dmitri Medvedevin ja varapääministeri Tatjana Golikovan.
Ennen Gaidar-foorumia puhemies @PaulaRisikko tapasi Moskovassa Venäjän
parlamentin molempien kamarien puhemiehet, liittoneuvoston Valentina
Matvijenkon ja duuman Vjatšeslav Volodinin. Kuvat / Photos / фото кредит на @dumagovru ja @SovFedInfo. pic.twitter.com/PS64rFKPVP— SuomenEduskunta (@SuomenEduskunta) January 15, 2019
Puhemies @paularisikko tapasi Moskovassa varapääministeri Tatjana Golikovan. Ohjelmaan kuului myös lyhyt kohteliaisuustapaaminen pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa. pic.twitter.com/6AyCRDAv7c
— SuomenEduskunta (@SuomenEduskunta) January 15, 2019