THL vahvisti sunnuntaina 863 uutta koronatartuntaa. Luku on pandemian tähän mennessä korkein Suomessa. Nyt THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen toppuuttelee tartuntojen aiheuttamaa huolta, uutisoi MTV.
Vaikka tartuntoja on paljon, selittyy sunnuntain ennätyksellinen lukema myös teknisellä vialla, Salminen kertoo.
– Luvut on korkeita, mutta tässä on taustalla myös tällainen tekninen ongelma. Yhdeltä isolta laboratorioyritykseltä jäi pari päivää viime viikolla ilmoittamatta tapauksia, ja ne tulivat kaikki tähän samaan syssyyn juuri sunnuntaiksi, Salminen sanoo.
– Luku on korkea, mutta siinä on myös sellaista viivettä, joka ei normaalisti näy.
Pääkaupunkiseudulla tilanne on kuitenkin vakava ja luvut kasvussa, Salminen sanoo, vaikka esimerkiksi Vantaalla on havaittavissa rauhoittumisen merkkejä.
Pahimmat skenaariot eivät ole toteutuneet, Salminen toteaa. Ihmisten varovaisemman käyttäytymisen lisäksi myös rajoitusten vaikutukset alkavat vähitellen näkyä, hän arvioi.





