Lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisyyn pyrkivä valtakunnallinen Seri-verkko muistuttaa, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten tekijät ovat pääsääntöisesti kantasuomalaisia.
– Me ennaltaehkäisevää työtä tekevänä verkostona katsomme, että turvapaikanhakijoihin painottuvan keskustelun sijaan tulisi keskittyä asioihin, joihin puuttumalla voidaan ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, Seri-verkko toteaa Kriminaalihuollon tukisäätiön tiedotteessa.
Riskiryhmiin kuuluville tulisi verkoston mukaan tarjota riittävää tukea, mutta myös uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen tulee lisätä riittävästi resursseja. Resursseja tulee varata lisäksi lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tarjottavaan varhaiseen tukeen.
– Panostamalla sekä järjestöjen että julkisen puolen jo olemassa olevaan ennaltaehkäisevään työhön voimme vaikuttaa tehokkaimmin siihen, että yhä harvempi lapsi, nuori tai aikuinenkaan joutuu kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisyssä painopistettä pitäisi nyt siirtää rikosseuraamuksista ennaltaehkäisevään sosiaalipolitiikkaan ja sen tulisi näkyä myös ennaltaehkäisevän työn resursoinnissa, Seri-verkko huomauttaa.
Kartoitettaessa keinoja uhrien auttamiseksi tulee verkoston mukaan samalla pohtia, miten mahdolliset tekijät saataisiin ajoissa tarvittavan tuen piiriin. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisyn keinoja ovat matalan kynnyksen avun tarjoaminen mahdollisille tekijöille, seksuaalikasvatus ja tiedon jakaminen.
– Esimerkiksi henkilöt, jotka kokevat seksuaalista kiinnostusta lapsia ja nuoria kohtaan, toivoisivat tukea aiheen käsittelyyn ennaltaehkäisevästi ilmiötä ymmärtävältä ammattilaiselta. Tässä työssä tarvitaan moniammatillista osaamista, jossa yhdistyvät sosiaali-, terveys,- kasvatus-, ja rikosseuraamusalojen osaaminen. Eri ammattikuntien rajat ylittävä verkostotyö on Seri-verkon ydintä, kannanotossa todetaan.
Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemien seksuaalirikosten taustalla vaikuttavia ilmiöitä tulee kannanoton mukaan kartoittaa tutkimukseen perustuen, jotta voidaan yhdessä pohtia keinoja niiden ennaltaehkäisemiseksi.
– Keskittymällä ulkomaalaistaustaisiin rikoksentekijöihin jätämme huomioitta sen joukon, joka tekee suurimman osan rikoksista, kannanotossa painotetaan.
Kannanotossa ovat mukana SERITA-hanke, SeriE-hanke ja Välitä! -seksuaaliväkivaltatyö.





