X
SULJE MAINOS
Professorit Eino Murtorinne (vas.) ja Pekka Visuri Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940: kiista Suomen asemasta Saksan ja Neuvostoliiton vaikutuspiirissä -kirjan julkistustilaisuudessa Helsingissä 3. syyskuuta. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Kun Adolf Hitler ja Josif Stalin kävivät kauppaa Suomesta

Josif Stalin menetti 1939-1940 neuvotteluissa Suomen, mutta voitti koko sodan.

Professorit Pekka Visuri ja Eino Murtorinne kertovat Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin Suomea koskevasta väittelystä: vähäisestä pikkuvaltiosta tuli kiistakapula.

Ulkoministerit Vjatseslav Molotov ja Joachim von Ribbentrop allekirjoittivat Moskovassa vuoden 1939 elokuun 23. päivänä sopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa nämä tyrannivaltiot jakoivat itäisen Euroopan keskenään. Viikon kuluttua Saksa hyökkäsi Puolaan, joka jaettiin kahtia: Neuvostoliitto teki samoin, ja esitti Baltian maille vaatimuksia, joihin nämä alistuivat. Niiden itsenäisyys oli mennyttä.

Neuvostoliitto vaati valtapiiriinsä tulleelta Suomelta Hankoniemeä ja rajan siirtoja. Suomalaiset olivat kuitenkin uppiniskaisia, eivätkä kuukauden kestäneissä neuvotteluissa suostuneet peräytymään. Ulkoministeri Eljas Erkko oli neuvottelujen suhteen yhtä mieltä puolustusministeri Juho Niukkasen kanssa siitä, että Stalin vain pelotteli, bluffasi. Erkko jopa muistiinmerkitsi:

”Neuvostoliitto ei tahdo sotaista konfliktia, sillä se ei tahdo ottaa sitä riskiä kantaakseen, jonka se toisi mukanaan. Maailma on lisäksi sitä mieltä, että Suomi myy asemansa, jos se myöntyy. Meillä on tulevaisuus todella omissa käsissämme.”

Aika hirveää tekstiä, kun asetelma oli Suomi yksin vastaan koko Neuvostoliitto, joka ei sillä hetkellä taistellut millään muulla rintamalla ja luotti sopuun Saksan kanssa. Professorit Visuri ja Murtorinne yhdistelevät paljon kertovia historian sitaatteja noita hetkiä valaisevista arkistoista. Ne tuovat liki herkullisia lisävivahteita paljonkin tutkittuihin tapahtumakulkuihin.

Tekijät nostavat suureen arvoon esimerkiksi J.K. Paasikiven päiväkirjat, joista on luettavissa selkokielisiä, kursailemattomia lausahduksia. Kun suomalaisvaltuuskunta palasi neuvottelumatkaltaan Moskovasta 13. marraskuuta, Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa:

”Neuvottelut raukesivat ja onnettomuus oli edessä, vaikka sitä ei Suomessa heti käsitetty.”

Uho Suomessa oli sokaissut poliitikkojen silmät. He luottivat siihen, että ”yleinen mielipide” oli järkevä. Kuviteltiin, ettei Stalin ryhtyisi epäoikeutettuun valloitussotaan. Niinpä neuvotteluissa Suomi jääräpäisesti sanoi ei. Sotilaat olisivat siirtäneet Kannaksella rajaa, luopuneet Hangosta ja joistakin saarista. Heidän laskelmissaan myöntyvyys olisi lykännyt sodan mahdollisuutta.

Historia on jossittelua ja mielenkiintoista sellaista. Olisiko myöntyväisyys vain siirtänyt sotaa, Suomihan kuului Neuvostoliitolle, joka vasta keväällä 2019 (!) julkaisi saksankielisen lisäpöytäkirjan alkuperäiskappaleen – toki sopimus paljastui jo paljon aiemmin. Stalin pyrki valloittamaan Suomen.

Keväällä 1940 Neuvostoliiton vangitsemat 22 000 puolalaista upseeria ja avainhenkilöä teloitettiin ja haudattiin Katynin metsään. Vapautunut vankileiri odotti suomalaisia ja baltialaisia.

Talvisota loppui kuitenkin yllättäen. Kirja kuvaa lännen painetta Stalinia kohtaan, joka suostui rauhaan, jota hänen oli jopa seliteltävä kenraaleilleen. Apua lännestä Suomi ei olisi kuitenkaan saanut. Ranskan innostus oli suorastaan liikuttavaa. Sen joukoista ei olisi ollut lähellekään sitä, mitä saksalaisista oli jatkosodassa pohjoisessa. Ranska oli pelkkä suupala Saksalle.

Venäjä marraskuussa 1940: saksalaiset pois Suomesta

Saksa suhtautui Suomeen alkaneen talvisodan ajan kylmäkiskoisesti. Hitlerin näkökulmasta katsottuna Suomen olisi pitänyt alistua Baltian tavoin. Visuri ja Murtorinne esittelevät dokumentein Hitlerin mielenmuutosta Suomen suhteen.

Stalinin ohjeet Molotoville ennen Berliinin marraskuun 1940 neuvotteluja ovat herkullista luettavaa. Kyse on Neuvostoliiton huolesta etupiirijaon suhteen. Suomi nousee Hitlerin ja Molotovin keskustelujen keskeiseksi aiheeksi, sillä kaikki muu sopimuksessa mainittu on suurin piirtein toteutunut, paitsi Suomen osalta. Stalinin ohje Molotoville oli:

”Saksan pitää saada poistetuksi kaikki vaikeudet ja epäselvyydet (saksalaisten joukkojen pois vetäminen sekä kaikkien Neuvostoliittoa vahingoittavien poliittisten mielenilmausten lopettaminen Suomessa ja Saksassa).”

Berliinin neuvotteluista kirja julkaisee myös keskustelumuistiinpanoja. Hitler toteaa:

”Venäjän ja Suomen välisen sodan (=talvisota) aikana Saksa piti huolellisesti kiinni kaikista sitoumuksistaan olla ehdottomasti hyväntahtoisen puolueeton… Saksa ei halua uutta Suomea koskevaa sotaa… Saksan halu välttää Itämeren alueella käytävää sotaa ei merkitse niiden Saksan ja Venäjän välisten sopimusten rikkomista, joiden mukaan Suomi kuuluu Venäjän vaikutusalueeseen.”

Hitler puhui palturia Molotoville, ja korosti jopa, että saksalaisilla ei ole mitään tekemistä vapaan mielipiteen ilmaisun (Venäjä-vastaisuuden) ja mielenosoitusten kanssa. Suomessa olevista saksalaisjoukoista Hitler mainitsi epämääräisesti, että niiden läpikulku saadaan päätökseen. Molotov vastasi yhtä epäselvästi Hitlerin kysymykseen, aikooko Venäjä sodan Suomea vastaan.

Näin Suomesta puhuttiin runsasta puolta vuotta ennen Saksan hyökkäystä itään, Suomi vanavedessä. Parin viikon kuluttua kenraali Paavo Talvela tapasi valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin, joka valoi suomalaisiin uskoa: odottakaa, niin saatte kaiken korkojen kanssa takaisin.

Visuri ja Murtorinne kertaavat paljon sellaista, mitä paatuneet tutkijat vakuuttavat jo moneen kertaan lukeneensa. Kirjoittajat eivät halua raflaavasti syyllistää yksittäisiä osapuolia, mutta mieli tekee nykyisen populismin vallitessa varoitellen osoittaa sormella: parlamentarismin nimissä irtopisteitä keräävät, asioista tietämättömät poliitikot. Ja kerrataanpa tämänkin teoksen esittämä todistus: yleinen mielipide voi olla pahasti väärässä.

Pekka Visuri & Eino Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940. Docendo 2019.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt