Helsingin yliopistossa ja yliopistollisessa sairaalassa tehdyssä laajassa väestöpohjaisessa tutkimuksessa on tarkasteltu vaihdevuosien hormonihoidon vaikutusta sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen aiheuttamaan kuolemanriskiin.
Tutkimuksessa oli mukana lähes puoli miljoonaa suomalaista naista, jotka olivat käyttäneet hormonihoitoa vuosien 1994–2009 aikana. Osallistujien keski-ikä oli 52,2 vuotta. Heidän riskiään kuolla sepelvaltimotautiin tai aivohalvaukseen sekä myös kokonaiskuolleisuutta verrattiin samanikäiseen taustaväestöön.
Tulokset osoittivat, että hormonihoitoa käyttävillä oli selvästi pienempi kuolemanriski kuin samanikäisellä naisväestöllä keskimäärin.
Sydäninfarktikuoleman riski oli hormonihoitoa käyttävillä 18–54 prosenttia pienempi – sitä pienempi mitä pitempään hoito oli jatkunut – ja aivohalvauskuoleman riski 18–39 prosenttia pienempi kuin taustaryhmässä. Aivohalvauskuoleman riskin pieneneminen ei kuitenkaan ollut selvästi yhteydessä käyttöajan pituuteen.
Myös kokonaiskuolleisuus oli hormonihoitoa käyttävillä 12–38 prosenttia pienempi kuin taustaväestöllä, ja tämänkin riskin pieneneminen oli suhteessa hormonihoidon kestoon.
Tunnetun yhdysvaltalaisen Women’s Health Initiative –tutkimuksen (WHI) mukaan vaihdevuosi-iän hormonihoito voisi suojata sydäntä vain jos hormonien käyttö alkaa alle 60-vuotiaana. Tässä suomalaistutkimuksessa suojavaikutus ei kuitenkaan riippunut siitä, minkä ikäisenä hoito oli aloitettu.
– Nämä prosenttiluvat tarkoittavat sitä, että 5–10 vuoden ajan hormonihoitoa käyttäneiden naisten ryhmässä tapahtui 19 sydäninfarktikuolemaa ja 7 aivohalvauskuolemaa vähemmän tuhatta naista kohti kuin niillä, jotka eivät hoitoa käyttäneet, toteaa tutkimusta johtanut dosentti Tomi Mikkola HYKS:n naistenklinikasta.
Yhtenä mahdollisena selityksenä WHI-tutkimuksen ja suomalaistutkimuksen tulosten eroavuudelle Mikkola pitää sitä, että Suomessa käytetään hormonihoitona luonnollista estrogeenia, niin sanottua estradiolia, kun taas WHI-tutkimuksessa ja Yhdysvalloissa yleensäkin käytetään tiineen tamman virtsasta eristettyä konjugoitua estrogeenia.
– Estradioli voi suojata ihmisen sydäntä ja verisuonia paremmin kuin hevosestrogeeni, Mikkola huomauttaa.
Hormonihoidon vaikutukset voivat riippua myös geeneistä sekä ruokavaliosta ja muista elintavoista.
– Siksi hormonihoidon vaikutukset tulisikin aina selvittää siinä maassa ja väestössä, missä hoitoa käytetään, painottaa tutkimuksessa mukana ollut professori emeritus Olavi Ylikorkala.
Hypetystä ja hysteriaa hormoneista
Vaihdevuosien hormonihoidosta on käyty paljon keskustelua 1980-luvulta lähtien. Useat vuosina 1980-90 tehdyt laajat tutkimukset vakuuttivat lääkärit siitä, että hormonihoito suojaa naisia sydänsairauksilta ja aivohalvauksilta.
Hyödyt katsottiin niin merkittäviksi verrattuna haittoihin – kuten rintasyöpäriskin kasvuun – että monet terveydenhoitojärjestöt suosittelivat hormonihoitoa sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisemiseksi erityisesti niille naisille, joilla oli sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.
Vuonna 2002 julkaistu WHI-tutkimus romahdutti hormoni-innostuksen. WHI oli ensimmäinen lumekontrolloitu tutkimus hormonihoidon terveysvaikutuksista, ja sen tulosten perusteella hoito ei vähentänyt sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Myöhemmät analyysit tosin osoittivat, että hormonihoito suojasi sydäntä myös WHI-tutkimuksessa, jos käyttäjä oli alle 60-vuotias aloittaessaan hoidon.
WHI-tulosten perusteella vaihdevuosien hormonikorvaushoidon käytännöt muuttuivat eri puolilla maailmaa ja myös Suomessa: hormonihoitoa ei enää suositeltu henkilöille, joilla oli kohonnut sydän- ja verisuonisairauksien riski.
Nyt julkaistussa suomalaistutkimuksessa oli mukana 489 105 naista, jotka käyttivät estradioli-pohjaista hormonihoitoa vuosina 1994–2009. Seurannan aikana 28 734 heistä kuoli; sydäninfarktiin kuoli 3 843 ja aivohalvaukseen 2 464 naista. Hormonihoitoa käyttäneiden kuolemanriskiä verrattiin saman ikäisten muodostamaan väestöpohjaiseen taustaryhmään hormonihoidon keston eri vaiheissa.
– On tietenkin huomioitava, että hormonihoitoa käyttävät naiset ovat jossain määrin valikoitunut ryhmä; ne joilla on sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä eivät todennäköisesti aloita hormonihoitoa lainkaan. Tämä voi selittää sen, miksi jo alle vuoden jälkeen hormonihoitoa käyttävillä oli 18 prosenttia alempi kuolemanriski kuin verrokeilla. Toisaalta se, että riski hoitoryhmässä pieneni edelleen hoitoajan pidentyessä puoltaa syy-seuraussuhteen olemassaoloa, tutkijat toteavat.
Valikoitumisriskiä pienentää myös se, että tutkimuksen alkuvuosina hormonihoitoa erityisesti suositeltiin niille, joilla jo oli sepelvaltimotauti tai ainakin sen riskitekijöitä.
– Tämä ei ole lumekontrolloitu tutkimus, mutta tulokset ovat meidän mielestämme silti merkittävät, ja ne voivat tyynnyttää huolta siitä, että suomalaisen hormonihoidon käyttö olisi aiheuttanut ylimääräisiä sydänkuolemia, dosentti Mikkola sanoo.
