Verkkouutiset

Juha Sipilä: Jatkamme nykyisellä hallituksella ja ministereillä

Pääministeri Juha Sipilä ei jättänytkään hallituksensa eronpyyntöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi kääntäneensä ohjaamansa lentokoneen ympäri ennen saapumista Naantaliin, missä hänen oli tarkoitus jättää hallituksensa eronpyyntö tasavallan presidentti Sauli Niinistölle tänään kello 15.

– Jatkamme nykyisellä hallituksella ja nykyisellä ministeristöllä, Juha Sipilä sanoi lentokentällä pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Tilanne muuttui, kun kello 13 aikaan 20 perussuomalaisten kansanedustajaa ilmoitti eronneensa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja muodostaneensa uuden eduskuntaryhmän.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Simon Elo sanoi, että ryhmä on valmis jatkamaan hallituksessa ja nykyisellä hallitusohjelmalla.

Sipilä kertoi, että hallituksen kokoonpanosta on käyty lyhyt neuvottelu ja todettu, ettei ministereiden toimenkuvia tarvitse muuttaa, vaikka perussuomalaisista eronneiden kansanedustajien muodostama ryhmä onkin aiempaa pienempi.

– Kaikki ministerit jatkavat nykyisissä pesteissään, Sipilä sanoi.

Sipilän mukaan päätös vaatii vielä kuittauksen keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmiltä. Eduskuntaryhmät on kutsuttu koolle kello 18.

Sipilän mukaan hallituskokoonpanolla on selvä enemmistö hallituksessa. Keskustan, kokoomuksen ja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmällä on yhteensä 106 kansanedustajaa. Lisäksi ainakin perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen ja Veera Ruoho aikovat liittyä Uusi vaihtoehto -ryhmään.

Sipilä sanoi, ettei hän osannut arvata, että perussuomalaisten eduskuntaryhmästä irtoaisi niinkin iso kuin 20 kansanedustajan ryhmä. Hän arveli, että perussuomalaisista olisi siirtynyt vain muutama kansanedustaja muihin ryhmiin, mikä olisi turvannut hallitukselle riittävän enemmistön.

Siinä tapauksessa hallitukseen olisivat ilmeisesti tulleet keskustan ja kokoomuksen lisäksi RKP ja KD. Nyt RKP:ta ja KD:tä ei tarvita hallitukseen.

Pääministeri sanoi pyytäneensä valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidéniltä kirjallisen lausunnon, että nyt toteutettava menettelytapa on perustuslain mukainen. Sipilä on keskustellut asiasta myös eduskunnan pitkäaikaisen, eläkkeelle jääneen pääsihteerin Seppo Tiitisen kanssa.

Sipilä aikoo antaa asiasta tiedonannon eduskunnalle ja mittauttaa hallituksensa luottamuksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)