
Keskusta kiittelee pääministeriä
Markus Lohi on tyytyväinen Petteri Orpon ilmoitukseen.

Markus Lohi on tyytyväinen Petteri Orpon ilmoitukseen.

Vaikka valo lisääntyy, kylmyyttä voi lisätä erikoinen tapahtuma yläilmakehässä.

Syyskuun 13. päivänä 1941 uponnut panssarilaiva Ilmarinen oli Suomen laivaston lippulaiva.

Kansanedustajat ovat huolissaan liiallisesta avoimuudesta.

Puolustusvoimien entinen komentaja korostaa, että presidentti ei ole sama asia kuin Yhdysvallat.

Sinuhe Wallinheimon mukaan SDP on järjestelmällisesti vastustanut sopeutustoimia ja uudistuksia.

Myös palvelusetelilakia ja ikäihmisten kotitalousvähennystä tulisi kehittää, sanovat kansanedustajat.

Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ei huolehdita riittävästi ikäihmisten hampaiden hoidosta.

Ex-ulkoministeri arvostelee Suomen ulkopolitiikkaa ja esittää hävittäjäkauppojen perumista.

Jani Mäkelän mukaan sosialidemokraatit ovat siirtyneet siilipuolustukseen.

Antti Kaikkonen ilmoitti hakevansa jatkokautta puolueen puheenjohtajana.

Pääministeri kertoo välittäneensä Xi Jinpingille viestin Kiinan Venäjä-linjasta.

Sosiaalisen median toiminnan tavoitteena on mahdollisimman intensiivinen käyttö, sanoo kaupunginvaltuutettu.

Yksi automerkki erottuu joukosta Suomessa.

Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä investoivat muun muassa jäänmurtajiin vahvistaakseen asemaansa pohjoisessa.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)