Koronavirukseen sairastuneen henkilön väitetään levittävän tautia huomattavasti aiempaa luultua varhaisemmassa vaiheessa.
ETH Zürich -yliopiston tutkija Peter Ashcroftin mukaan virheellinen käsitys pohjautuu pitkälti Nature Medicine -lehdessä huhtikuussa julkaistuun tutkimukseen.
Laskuvirheestä johtuen Covid-19:n uskottiin tarttuvan muihin ihmisiin 2,3 päivää ennen oireiden alkamista.
Peter Ashcroftin tutkijaryhmän uudessa arviossa havaittiin, että SARS-CoV-2-virus voi tarttua yli viisi päivää ennen oireiden ilmaantumista.
Oireiden ilmaannuttua tauti voi tarttua noin viikon ajan.
Oho. COVID-19 jäljitysstrategioihin merkittävästi vaikuttavat tutkimustulokset menivät laskuvirheen takia uusiksi. Kantaja alkaa tartuttaa muita 2-3 päivää aiemmin kuin mitä luultiin. Korjattu analyysi ja linkki arXiviin oheisessa ketjussa. https://t.co/Zv3e9snYFf
— Janne Solanpää (@solanpaa) July 16, 2020





