Kaupunginvaltuutettu Atte Kaleva (kok.) kirjoitti Verkkouutisten blogissaan, että kokoomuksen on tehtävä valinta. Kalevan ja tämän referoiman vihreän konkaripoliitikon Osmo Soininvaaran analyysi lähtee siitä, että Suomeen ei käytännössä voida rakentaa hallitusta ilman joko perussuomalaisia tai vihreitä, jotka taas eivät kykene keskinäiseen yhteistyöhön. Tämä ajatus on oikea, mutta Kalevan siitä tekemä johtopäätös on väärä.
Jos tulkitsen tekstiä oikein, Kalevan mukaan kokoomuksen pitäisi tehdä strateginen valinta, joka sisällöllisesti tarkoittaisi yhteistyön rakentamista ennemmin perussuomalaisten kuin vihreiden kanssa. Tämä on kysymys, joka selvästi näyttää jakavan puoluetta.
Sikäli tilanne on kuitenkin onnellinen, että tällaista valintaa ei tarvitse tehdä, vaan valintatilanne on täysin keinotekoinen. Kokoomus ei välttämättä koskaan ole asemassa, jossa kysymys tulisi ajankohtaiseksi. Ainakaan se ei ole sellaisessa asemassa juuri nyt. Lisäksi on vielä niin, että eri aikoina valinta voi olla eri.
Tähän hyvänä esimerkkinä käy monen kokoomuslaisenkin ihannoima Itävallan entinen ja tuleva liittokansleri Sebastian Kurz. Hän rakensi edellisen hallituskoalition oman ÖVP-puolueensa sekä oikeistopopulistisen FPÖ:n varaan, mutta nyt syntymässä on uusi ÖVP:n ja Itävallan vihreiden koalitiohallitus, jonka kansleriksi Kurz siis nousee. Tuskin kukaan silti viitsisi väittää, että Kurz on tällä ohjaamassa puoluettaan ”nami nami -politiikan” tielle.
Kirjoitimme yhdessä kansanedustaja Matias Marttisen (kok.) kanssa kirjassa 10 teesiä modernille oikeistolle, että hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa pitäisi suhtautua varauksella. Pyrimme kirjassa kattavasti perustelemaan, mikä osa populistisissa liikkeissä on vaarallista, ja miten siihen osaan pitäisi suhtautua, mutta välttää perusteetonta demonisointia. Lisäksi pyrimme hahmottelemaan, millä lailla hallituskumppania pitää katsella, jos populistien kanssa lähdetään rakentamaan hallitusta. Jää lukijan arvioitavaksi, onnistuimmeko tässä.
Sanomme kirjassa lisäksi suoraan, että automaattista ja kategorista ulossulkemista ei minkään puolueen kohdalla ole tarpeen tehdä. Arvot ja asiat ratkaisevat. Kyse ei ole perussuomalaisista, vaan demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, joita on tarpeen suojella miltä tahansa sellaiselta voimalta, joka niitä pyrkii murentamaan. Historiallisesti tavallisempaa on Suomessa ollut se, että tuollaiset voimat tulevat äärivasemmalta.
Kalevan kuvaileman ”vihreät tai PS” -valintatilanteen sijaan olemme nyt ensimmäistä kertaa 12 vuoteen asemassa, jossa voisimme käydä puolueen sisällä vapaammin aatteellista keskustelua. Kiistely siitä, kenen kanssa kokoomus voisi mennä 3,5 vuoden päästä hallitukseen, ei täytä aatteellisen keskustelun tunnusmerkkejä eikä ole puolueen kannalta kovinkaan hyödyllistä. Pikemminkin päinvastoin.
Erityisesti oppositioasemassa kokoomuksen politiikkaa koskeva argumentaatio pitäisi kyetä tekemään mahdollisimman pitkälti ilman muiden puolueiden referointia, eli asia edellä. Muu vahvistaa mielikuvaa kokoomuksesta puolueena, jonka tekemistä ohjaa kansansuosion tavoittelu, ei halu rakentaa parempaa ja kaikille hyvää yhteiskuntaa.
Kokoomus ei ole minkään puolueen kevytversio, vaan satavuotias keskustaoikeistolainen kansanpuolue, jonka tavoite on johtaa tätä maata. Sellaisen puolueen ei tarvitse olla enemmän samaa mieltä kenenkään kanssa, vaan enemmän ja uskottavammin oikeassa.
