Verkkouutiset

Kimmo Sasi: Kivat ratkaisut ovat poliittista populismia

Ex-kansanedustaja kehottaa ottamaan mallia aiemmista kriiseistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen kansanedustaja, ministeri ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) katsoo, että kriisin hetkellä tehtävillä ratkaisuilla on ratkaiseva merkitys talouden kehitykselle. Hänen mukaansa Suomella on paljon opittavaa kahdesta edeltävästä talouden shokista, joilla hän tarkoittaa 1990-luvun lamaa ja vuoden 2008 finanssikriisiä.

– Viimeisen vuosikymmenen kasvu hukattiin siihen, että vaikeita ratkaisuja lykättiin. Vasta (ex-pääministeri Juha) Sipilän (kesk.) hallitus paransi kilpailukykyä ja teki riittävät talouden tasapainottamistoimet. Niiden ansiosta Suomi pääsi mukaan kansainväliseen noususuhdanteeseen, Sasi arvioi mielipidekirjoituksessaan Aamulehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa 1990-luvun laman kasvua luoneista toimenpiteistä olennaisin oli teollisuuden kilpailukyvyn palauttaminen devalvaatiolla.

– Pitkällä tähtäimellä tärkein hanke oli Arja Alhon (sd.) johdolla työnteon kannattavuuden parantaminen eli sen turvaaminen, että työstä saadusta palkasta käteen jää aina enemmän kuin sosiaaliturvasta. Kannustavuus on jälleen heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Euromaailmassa on Sasin mukaan välttämätöntä, että työvoimakustannusten kehitystä seurataan varsinkin suhteessa kilpailijoihin Ruotsiin ja Saksaan, ja pidetään huolta maltillisesta palkkakehityksestä. Myös julkistalouden tasapainottamistoimien nopea käynnistäminen antaa taloudenhoidolle hänen mukaansa uskottavuutta.

– Velkaa voidaan nyt kasvattaa, mutta jos kasvu on hallitsematonta, ollaan Venezuelan tiellä. Siellä kansalaisilla on puutetta ruuasta ja lääkkeistä. Jos velka on suuri, ollaan Japanin ja Italian kasvun pysähtyneisyyden tiellä. Parempaa tulevaisuutta on nuorten vaikea silloin nähdä.

Vastuunkantoa on Sasin mukaan se, että tehdään viivyttelemättä myös asiantuntijoiden neuvomia vaikeita ratkaisuja.

– Politiikassa populismia on se, että tehdään vain kivoja ratkaisuja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)