Artikkelit: Talous

Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen kasvavat melko ripeästi kuluvana vuonna.
Yritysten liikevaihdot olivat tammi-maaliskuussa selvässä kasvussa vuodentakaisesta sekä teollisuudessa että rakentamisessa ja palveluissa.
Tilastokeskuksen laskema mukaan Suomen kuluttajahintojen vuosimuutos oli toukokuussa 0,7 prosenttia.
Handelsbanken liittyi keskiviikkona talousennusteitaan ylöspäin reivanneiden laitosten joukkoon.
Valtion omistama vienninedistämisyhtiö Finpro haluaa vahvistaa Suomen asemaa globaalilla pelialalla ja lisätä investoijien kiinnostusta pelinkehittämisen maailmanmestaruuskilpailun avulla.
Pankinjohtajat arvioivat sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysynnän olevan viime vuotta vahvempaa, kertoo Finanssiala ry.
Suomalainen taloustieteen nobelisti Bengt Holmström syyttää MTV:n haastattelussa ammattiyhdistysliikettä maahanmuuttajien työllistymättömyydestä.
Sijoittamiseen erikoistuneen yksityispankki Evlin analyytikko arvioi, että vakuutusyhtiöillä on merkittävä rooli asiakkaiden kanavoimisessa eri palveluntuottajille.
Lisää toimenpiteitä tarvitaan Suomen Pankin mukaan talouskäänteen saamiseksi kestävälle pohjalle.
Uusia kerros- ja rivitaloasuntoja rakennetaan tänä vuonna jopa viime vuoden ennätyslukemia enemmän.
Väliaikaistyövoimaa välittävän Manpower Groupin tuoreen työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat ennustavat vaatimattomia työllistämisaikeita kolmannelle vuosineljännekselle.
Vanhojen asuntojen myynnissä tapahtui vain pientä kasvua suhteessa 2016 alkuvuoteen.
Jokainen yliopistoihin panostettu euro tuotti tuoreen selvityksen mukaan viime vuonna keskimäärin 5,26 euron arvonlisän Suomen talouteen.
Tiistaina 13. kesäkuuta vietetään Suomessa perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää.
Nordea on nostanut Suomen talouden tämän vuoden kasvuennusteen kolmeen prosenttiin.
Talouden palkkasumma eli työntekijöille maksettujen bruttopalkkojen summa ilman optioita kasvoi edelleen huhtikuussa.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston ainutlaatuinen Soletair-pilottilaitos käyttää hiilidioksidia uusiutuvien polttoaineiden ja kemikaalien tuottamiseen.
Insinööriliitto on pettynyt Nokian tasaisin väliajoin toistuviin irtisanomisiin Suomessa.
Poliisille on tehty viime päivinä yli 20 rikosilmoitusta eri puolella Suomea koskien yrityksille lähetettyjä tekaistuja laskuja.
Saga Furs Oyj:n kansainvälisen huutokaupan ketun- ja suomensupinnahkojen myynti päättyi perjantaina.
Nokian yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen, ja yhtiön aiempi arvio noin 200 työpaikan vähennystarpeesta tarkentui neuvottelujen kuluessa noin 170:een työpaikkaan.
Yrittäjät luottavat yrityksensä menestykseen ja tulevaisuuteen eikä työttömyysturvasta tai eläkkeestä aina huolehdita.
Verkkokauppa on avannut monille suomalaisyrityksille tien.
Euroalueen piristyneen talouskasvun ennustetaan jatkuvan, mutta EKP ei odota inflaation riistäytyvän käsistä eikä kiristä vielä rahapolitiikkaansa.
Mobiilipalvelujen käytön yleistyminen muuttaa myös verkkopankin käyttötapoja.
​Finanssivalvonnan torstaina julkaisemien maaliskuun lopun tietojen mukaan Suomen finanssisektori on edelleen vakaa.
Euroopan keskuspankki ei muuttanut ohjauskorkojaan torstaina.
Ruotsin hallitus on ilmoittanut korottavansa pankkien vakausmaksuja ensi vuoden alusta, kertoo Kauppalehti.
Itsepalvelukassojen lanseeraus on lähtenyt viimeisen vuoden aikana liikkeelle myös Suomessa, kerrotaan Kaupan liitosta.
Kaupan liiton mielestä digiosaajien kouluttaminen on lähes mahdotonta pienelle erikoiskaupalle.
Veikkaus sanoo parantavansa kustannustehokkuutta ja kilpailukykyä yhtenäistämällä toimintoja ja karsimalla päällekkäisyyksiä.
Kunta kuolee, jos siellä ei ole menestyviä ja työllistäviä yrityksiä, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Teollisuusmaiden talousjärjestö OECD ennustaa kasvua maailmantalouteen, mutta toivoo myös kaupan hyötyjen jakamista.
Suomen tavaraviennin arvo oli huhtikuussa Tullin ennakkotilaston mukaan viisi prosenttia suurempi kuin viime vuoden huhtikuussa.
Danske Bankin Tämän vuoden ennuste on noussut edellisestä katsauksesta peräti 1,3 prosenttiyksikköä.
Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen edellyttää tuotantoon ja käyttöön suuria muutoksia, arvioi Teknologiateollisuus ry.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden pk-yritysten odotukset lähiajan suhdannenäkymien kehityksestä jatkuvat myönteisinä.
Suomen Yrittäjät haluaa, että kunnat ja maakunnat ottavat yrittäjyyskasvatuksen osaksi henkilöstön osaamisen kehittämistä.
Markkinoilla on tasaisen positiivinen vire ja talousennusteiden yhä kohoava luottamus tukee asuntokauppaa.
Maksuajat pitenevät yritysten tahallisen viivyttelyn seurauksena. Tämä aiheuttaa vakavia ongelmia pk-yrityksille, jotka muodostavat talouden ytimen niin Suomessa kuin Euroopassa.