”Työllisyyden kannalta on välttämätöntä saada avattua omistajanvaihdosten tulppa”

Uuden talouskasvun ja hyvinvoinnin lähtökohtana ovat yritysten omistajat, jotka ottavat riskiä ja kantavat vastuun, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

– Pienet ja keskisuuret työnantajat ovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n edunvalvonnan keskiössä, sillä maamme tulevaisuus on vahvasti niiden varassa, korosti Jyri Häkämies Yrittäjän päivän pääjuhlassa tiistaina.

Yrittäjän päivää isännöi EK, jonka jäsenistöstä 43 prosenttia on alle kymmenen hengen yrityksiä. Kaikista sen jäsenyrityksistä 96 prosenttia edustaa pk-sektoria.

Häkämies muistutti, että yli 90 prosenttia uusista työpaikoista on viime vuosina syntynyt pk-sektorille.

– Pärjätäkseen Suomi tarvitsee kannustavan toimintaympäristön, jossa yrittäjät voivat antaa parhaan panoksensa työllisyyden, viennin, innovaatioiden ja uusien menestystarinoiden luomiseksi.

Häkämiehen mukaan nyt tarvitaan toimia, joilla pk-kenttää saataisiin vauhditettua kasvuun.

Poimintoja videosisällöistämme

– EK:n yrityskyselyiden mukaan suurimpia kasvun jarruja ovat työnantajuuteen liittyvät velvoitteet ja sitä koskeva byrokratia. Työnantajayritysten määrä onkin vähentynyt viime vuosien aikana useammalla tuhannella. Pienet työnantajat siirtyvät yksinyrittäjiksi, kun suunnan pitäisi olla toisin päin, hän sanoi.

– Tulevaisuuden työllisyyden kannalta on välttämätöntä saada avattua omistajanvaihdosten tulppa, vetosi Häkämies.

– Omistajanvaihdos koskee peräti 16 000 eli joka viidettä työnantajayritystä. Jos niihin ei löydy jatkajaa sukupolvenvaihdoksen tai yrityskaupan kautta, edessä on elinkeinotoiminnan lopettaminen. Olisikin tärkeää saada kanavoitua nuorten ja startup-yrittäjien kiinnostusta omistajanvaihdosvaiheessa oleviin firmoihin. Suomessa on valtava määrä kannattavia pitkän linjan yrityksiä, joissa uusi vetäjä saisi lentävän lähdön bisnekselleen, Häkämies sanoi.

Yritystoiminnan kannusteet ovat avainasemassa, Häkämies korostaa. Yrittäjyyden verotusta ei ole hänen mukaansa varaa kiristää piiruakaan.

Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Kari Jussi Aho haluaa nostaa keskustelun polttopisteeseen yritysten omistamisen.

– Yritystoiminnan taakse tarvitaan aina omistaja. Hän on se, joka panostaa yritykseen elintärkeää pääomaa ja kantaa vastuuta sen pärjäämisestä. Omistajan käsissä ovat päätökset siitä, mihin yritys investoi, kuinka laajentuu uusille markkinoille ja työllistää. Omistaja myös kantaa sen riskin, että voi kokonaan menettää sijoittamansa varat.

Mainos