Yritysten maksuviiveet kääntyneet kasvuun

Yritysten maksuviiveet ovat yleistyneet kolmella prosentilla viime vuodesta, ja niitä on nyt saman verran kuin kaksi vuotta sitten.

Intrum Justitian mukaan maksuviiveiden yleistymisen voi nähdä merkkinä positiivisesta talouskehityksestä.

– Talouden elpymisen myötä yrityksen solmivat enemmän uusia asiakkuuksia, ja uudet asiakkuudet johtavat useammin maksuviiveisiin. Lisäksi laskusuhdanteessa konkurssit yleistyivät, ja runsaiden maksuviiveiden piinaamat yritykset joutuivat vähitellen lopettamaan toimintansa. Nyt näyttää siltä, että on päästy jälleen tasapainoon, toteaa johtaja Juha Iskala Intrum Justitiasta.

Tätä tukevat myös konkurssitilastot, sillä konkurssien määrä on kääntynyt laskuun.

– Terveessä markkinataloudessa on aina jonkin verran maksuviiveitä. Ne eivät suoraan kerro maksuvaikeuksista, vaan osa viiveistä johtuu inhimillisestä virheestä ja osa tehottomista prosesseista. Perintätoimiston tehtävä on huolehtia, että myyjä saa tuotteistaan ja palveluistaan korvauksen ostajan unohduksesta tai hitaasta prosessista huolimatta.

Eniten maksuviiveitä suurilla yrityksillä

Mitä suurempi yritys on kyseessä, sitä todennäköisemmin sillä on maksuviiveitä. Suuret yritykset pitävät edelleen tilaston kärkisijaa, ja niiden maksuviiveet ovat entisestään yleistyneet.

Jopa 35 prosenttia yli sata henkeä työllistävistä yrityksistä oli perinnän kohteena huhti–heinäkuussa. Kaikki Suomen yritykset mukaan luettuna maksuviiveitä oli kuudella prosentilla.

Toimialoista kärkipaikkaa pitää edelleen majoitus- ja ravitsemisala, jonka yrityksistä 13 prosenttia oli perinnän kohteena.

Maksuviiveiden jälleen yleistyessä yrityksille on yhä tärkeämpää selvittää jo etukäteen kenelle on myymässä. Maksuviiveiden on tapana kasaantua, joten aiempi maksukäyttäytyminen kertoo luotettavasti jo ennakkoon, miten asiakas tulee laskunsa hoitamaan.

– Tutustumalla yrityksen maksukäyttäytymisen jo etukäteen välttyy ikäviltä yllätyksiltä siinä vaiheessa, kun maksun aika koittaa. Intrumin luottotietorekisteri on tähän erinomainen työkalu, sillä se sisältää täysin ajantasaiset tiedot suomalaisten yritysten maksukäyttäytymisestä, Juha Iskala sanoo.

Mainos