Artikkelit: -FI

Vasemmistoliiton Johannes Yrttiahon mukaan uudet hävittäjät vievät Suomea Naton ja USA:n blokkiin.
Ilkka Suomisen mielestä länsi ei katso varpaitaan pidemmälle, kunhan oma talous kasvaa.
Yksityisten lääkärikeskusten asema työterveysmarkkinoilla on vahvistunut vauhdilla.
Bussien kaukoliikennemarkkinat avautuivat kilpailulle vuonna 2009.
Suuri määrä asumistukea siirtyy vuokra-asuntoyhtiöiden omistajille.
Veronpalautuksensa saa 4. syyskuuta 1,3 miljoonaa henkilöasiakasta.
Suomen työikäinen väestö pienenee ja alentuneen syntyvyyden takia se uhkaa vähentyä voimakkaasti jatkossakin.
Vasemmistopuolueiden lääkkeet eivät vihreiden ex-puheenjohtajan mukaan kuitenkaan toimi.
Kuinka pääsemme nykyisestä neljästä kuukaudesta noin kuukauteen?
Akava esittää, että työvoimahallinnon palveluiden resursseja lisätään tulevassa budjettiriihessä.
Etlan Aki Kangasharjun mielestä hallituksen kannattaisi miljardin pysyvien menolisäysten sijaan varautua elvytysbudjettiin.
Hypon mukaan tämän vuoden osalta talouskasvu on nähty.
Rikosseuraamuslaitoksen uusi pääjohtaja lisäisi elinkautisvankien vaarallisuusarvion painoarvoa.
Hajatiedot rekisteröityneistä äänestäjistä ovat hyviä republikaaneille.
Venäjän pohjoinen laivasto on tuonut uusia ohjuksia Petsamoon.
Tutkijoiden mukaan linnut kavahtavat niiden silmiin tuijottamista.
EU:n puolustusministerit ovat keskustelleet Helsingissä yhteistyöstä ja uusista teknologioista.
Rakennettaviin aluksiin tulee toimituksia myös suomalaisyrityksiltä.
Puutuoteteollisuus ja Omakotiliitto ovat huolissaan kotitalousvähennyksen leikkauksesta.
Sisustuksen ja kodin käyttötavaroiden digikaupalle ennustetaan vahvaa kasvua lähivuosina.
Suomalaisten yöpymiset kotimaan majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa vuodentakaisesta.
Puoluejohtajan mukaan nykyisen laintulkinnan vaarana on itsesensuuri.
Liitto pitää valtionyhtiön työehtoshoppailua törkeänä.
Tuoreessa kyselyssä joka neljäs toivoi vuokran jäävän kuukaudessa alle 500 euron.
Ville Tavion mukaan oppositio voi haastaa hallituksen työllisyyslinjan yhdessä.
Huijarit tarjoavat sähköistyksen uudistuksia, joita ei tarvita lainkaan.
Liiton mukaan budjettiriihessä on ratkaistava verotuksen järjestelmäuudistuksista johtuva epävarmuus.
Kokoomusnuoret tulouttaisi Veikkauksen voittovarat osaksi valtion budjettia.
Kansanedustaja vaatii, että kevytautojen käyttöönottoa viedään eteenpäin.
Kahdenvälisiä sopimuksia tehtäisiin Kenian, Meksikon ja Chilen kanssa.
Espoon kaupunki lopettaa paperisten etusetelien vastaanottamisen ensi vuoden alussa.
Pro hakee palkkatasa-arvoa edistäviä ja ostovoimaa parantavia palkankorotuksia.
Työasuntovähennys syrjii yksinasuvia ja avoliitossa eläviä.
Seppo Eskelisen mukaan kevytautot parantaisivat liikenneturvallisuutta.
Nopeata paluuta työttömyyden laskuun ei välttämättä ole näköpiirissä.
Kevytautoja koskevan lain puolesta äänesti 167 kansanedustajaa.
Kansallisarkiston mukaan Sandarmohiin ei ole haudattu neuvostosotavankeja.
Rehevöityminen on edelleen suurin ongelma.