Valtioneuvosto myönsi torstaina viidelle hakijalle ohjelmistotoimiluvat kanavanippuihin UHF C ja H sekä VHF A-C. Uusien toimilupien myötä erityisesti teräväpiirtokanavien tarjonta lisääntyy.
Hallitus esittää, että tasavallan presidentti nimittäisi prikaatikenraali Ilkka Laitisen Rajavartiolaitoksen apulaispäällikön virkaan ensi vuoden alusta alkaen. Presidentin on tarkoitus nimittää Laitinen virkaansa perjantaina.
Taksinkuljettajien yläikäraja poistuu ja 70 vuotta täyttänyt kuljettaja saa luvan takaisin, jos täyttää kuljettajan terveysvaatimukset ja osallistuu jatkokoulutukseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt viisi miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille 378 hankkeelle ja yli 50 eri lajin toimintaan. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.
Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka kannustavat työministeri Lauri Ihalaista (sd.) laittamaan hihat heilumaan työelämän tasa-arvoasioissa.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan (sd.) mukaan eläkeiän nosto mahdollista, jos palkansaajan turva, työelämän joustot ja eläkkeiden rahoitus ovat kunnossa.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) on huvittunut Elsi Kataisen (kesk.) Suomenmaassa esittämistä syytöksistä, joiden mukaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) johdolla olisi tehty kelvotonta maa- ja metsätalouspolitiikkaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö vastaa SDP:n puoluesihteerin Reijo Paanaselle ja kansanedustaja Sirpa Paaterolle olevansa valmis poistamaan tasapuolisesti myös työnantajien verovähennysoikeuden liittomaksujen osalta.
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki moittii kuntia siitä, että ne hakevat säästöjä "mutu-tuntuman" pohjalta liian usein tehtävien ulkoistamisten kautta.
Päihdepäivien kansanedustajaseminaarin kaikki osanottajat ovat valmiita lopettamaan keskioluen myynnin kaupoissa sunnuntaisin. Pääosa jopa siirtäisi oluen myynnin Alkoon, jos sillä saataisiin aikaan miljardin säästö.
Suomi osallistuu EUFOR RCA -rauhanturvaoperaatioon Keski-Afrikan tasavallassa enintään 30 sotilaalla ja suomalainen pääjoukko siirtyy toimialueelle Keski-Afrikan tasavallan pääkaupunki Banguihin viikkojen 20–21 aikana.
SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Sirpa Paatero ihmettelee kokoomuslaisten Sampsa Katajan ja Lasse Männistön kannanottoa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen.
Utin jääkärirykmentti harjoittelee tällä ja ensi viikolla laajalla alueella Suomea. Puolustusvoimien tämän vuoden suurin sotaharjoitus, Maavoimien runsaan kahden viikon mittainen vaikuttamisharjoitus puolestaan alkaa ensi tiistaina Rovajärven ampuma-alueella Lapissa.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitus on tehnyt töitä sen eteen, että Suomessa olisi kannustavat toimintaedellytykset kaikenlaisille yrityksille kasvaa ja työllistää.
Ymmärrämme opposition huolen työttömyyden kasvusta. Työttömyys on meidän kaikkien yhteinen huoli. Perustelut välikysymyksen esittämiselle ovat siis ilmeiset, sanoi SDP:n Johannes Koskinen puolueensa ryhmäpuheenvuorossa.
Toisin kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) on tänään julkisuudessa lausunut, tiedustelun parlamentaarista valvontaa ei ole Suomessa tarvetta tehostaa, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.).
Perussuomalaisten mielestä työllisyyden parantamisessa on ennen kaikkea kysymys talouskasvun edistämisestä. Ilman talouskasvua ei kasva työllisyyskään, puolue opastaa hallitusta.
Kokoomuksen kansanedustajat Sampsa Kataja ja Lasse Männistö esittävät ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa kesäkuun minihallitusneuvotteluissa.
SDP:n kansanedustaja Jukka Kärnän mukaan hallitusohjelman kirjaukset velkaantumisasteen taittamisesta ja työllisyysasteen nostamisesta sekä työttömyyden alentamisesta ovat samanarvoisia.
Työllisyyttä koskevan välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaatii kesäkuun minihallitusneuvotteluista uutta ohjelmaa.