Kärnän mielestä SDP:n mentävä minihallitusneuvotteluihin työllisyystavoitteet edellä

SDP:n kansanedustaja Jukka Kärnän mukaan hallitusohjelman kirjaukset velkaantumisasteen taittamisesta ja työllisyysasteen nostamisesta sekä työttömyyden alentamisesta ovat samanarvoisia.

Jukka Kärnä toteaa, että pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin ja työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä.

– Näistä hallitusohjelman työllisyyskirjauksista on jo pidemmän aikaa haluttu vaieta. Sen sijaan on keskitytty velkaantumisasteen taittamiseen, joka nopealla aikavälillä heikentää työllisyystilannetta entisestään, Kärnä muistuttaa.

Hänen mukaansa yksi vaihtoehto parantaa työllisyystilannetta ilman lisävelanottoa, olisi käyttää valtion omaisuuden myyntituloja enemmän elvytykseen.

Hallitus päätti kehysriihessä myydä valtion omaisuutta 1,9 miljardilla eurolla, josta vain 600 miljoonaa euroa käytetään elvytykseen ja loput valtionvelan lyhentämiseen.

Kärnä ei pidä päätöstä järkevänä.

– Ottaen huomioon, että velanhoitokustannukset ovat alhaisemmat kuin myytävästä omaisuudesta saatava tuotto, niin järkevämpää olisi nyt käyttää näitä varoja enemmän kasvua tukeviin investointeihin kuin velan lyhentämiseen. Asia on syytä ottaa esille jo kesän minihallitusneuvotteluissa. Hallitusohjelmasta on pidettävä kiinni, Kärnä sanoo.

Mainos