Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen harmitteli eduskunnan työttömyyskeskustelun debatissa, ettei hallitus arvostanut heidän tuomiaan 24 ehdotusta työttömyyden nujertamiseksi.
Tiilikainen sanoi pääministerin hallituksen ja kokoomuksen olevan vastuussa 400 000 työttömälle ja jokaiselle suomalaiselle.
– Onneksi tänä päivänä alkoi ennakkoäänestys ja suomalaiset pääsevät ottamaan kantaa siihen ovatko he tyytyväisiä teidän toimiinne, vai olisiko hyvä ottaa jotain uusia keinoja käyttöön työttömyyden nujertamiseksi, Kimmo Tiilikainen totesi.
Pääministeri Jyrki Katainen harmitteli vastauksessaan puheiden sävyä.
– Katsotaan vaan tuossa eurovaalien tuloksen yhteydessä, että kenenkä politiikkaa kansalaiset tukevat. Edustaja Tiilikainen, minä en usko siihen, että tuolla teidän räksyttävällä linjallanne asioita rakennetaan. Halusin kuvailla, että keskustalla on ihan hyviä esityksiä ja jaamme monessa asiassa saman huolen, Jyrki Katainen sanoi.
Katainen totesi olevansa kuitenkin vastuussa myös valtionvelan taittamisesta, Suomen luottamuksen säilymisestä ja osaltaan kilpailukyvyn parantamisesta.
– Kaikkia hyviä asioita ei kerralla voi tehdä, jos meinaa kantaa huolta tästä kokonaisuudesta. Teidän esityksenne ovat noin kaksi miljardia euroa. Se on aika paljon rahaa. Kunhan nyt näemme sen teidän konkreettisen budjettiesityksenne, missä te alennatte velkaa vähintään yhtä paljon kuin hallitus ja toteutatte tämän kahden miljardin euron paketin, niin se on hyvin mielenkiintoinen harjoitus, Katainen totesi.
Kimmo Tiilikainen vastasi, että kokoomuksen Outi Mäkelä laski kyseessä olleen miljardi ja Kataisen panneen vielä miljardin paremmaksi.
– En tiedä, nopeita olette laskemaan ehdotuksiamme, en tiedä kuinka tarkkoja. Kuten sanoimme, siellä on paljon kustannusneutraaleja ehdotuksia. Mutta pääministeri Katainen, te sanotte, että minä räksytän? Jos 400 000 työttömän ja heidän perheenjäsentensä tulevaisuudesta huolestuminen on teidän mielestänne räksytystä, otan kunnian kiitollisena vastaan, Tiilikainen totesi.