Kokoomuksen varapuheenjohtaja kansanedustaja Anne-Mari Virolainen on huolissaan siitä, millainen vaikutus keskustan verolinjauksilla olisi tavallisten palkansaajien toimeentuloon.
Ruotsin kielen taito on huonontunut sen jälkeen, kun sen kirjoittaminen ylioppilaskokeissa muuttui vapaaehtoiseksi. Monelle tulee yllätyksenä, että kieltä tarvitaan kuitenkin jatkossa, kirjoittaa Savon Sanomat.
Tyypin 2 diabeteksen ja ateroskleroottisten valtimotautien riskitekijät kasautuvat samankaltaisesti lapsilla ja eri-ikäisillä aikuisilla sukupuolesta riippumatta.
Eduskunnan viimeinen työpäivä päättyi dramaattisesti äänestyksiin, jotka tulevat jäämään historiaan. Turun yliopiston tutkija ei anna eduskunnan toiminnasta hyvää arvosanaa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan puolue ei kannata kielteisen Nato-kannan kirjoittamista hallitusohjelmaan. Sipilä kannattaa myös satsausta puolustuskyvyn vahvistamiseen.
Suomen Yrittäjät on tyytyväinen eduskunnan päätöksiin arvonlisäverotuksen huojennuksiin, mutta toivoo arvonlisäverotuksen muuttamista maksuperusteiseksi.
Syvällinen? Nokkela? Kliseinen? Tylsä? Tekofilosofinen. Poliitikko tulee – kenties huomaamattaan – kertoneeksi aika paljon itsestään, kun hän muotoilee määritelmänsä taiteen merkityksestä.
Suomen Merimies-Unionille ja Suomen Konepäällystöliitolle ei kelvannut työmarkkinoiden keskusjärjestöjen solmiman työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen ratkaisu, sanoo Arctic Shipping.