Kokoomuksen Heinonen: Opintotuen tulorajat aikansa eläneitä

Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mielestä opintotukijärjestelmä on jälkeenjäänyt ja vaatii perusteellisen uudistuksen.

Kansanedustaja, kokoomuksen osaamisen ja sivistyksen politiikkaverkoston puheenjohtaja Timo Heinonen (kok.) haluaa uudistaa opintotukea kokonaisuutena. Hänen mielestään opintotuki on monessa mielessä jäänyt arjen muusta kehityksestä jälkeen ja vaatii siksi perusteellisen uudistuksen.

– Nykyinen opintotukijärjestelmä on repaleinen ja jälkeenjäänyt. Opintotuen pitäisi turvata päätoimisen opiskelun aikainen toimeentulo ja osaltaan myös kannustaa valmistumaan, hän huomauttaa tiedotteessaan.

Heinonen on tyytyväinen, että opintotukea ei nyt lähdetty rajaamaan ja leikkaamaan palasina. Hän muistuttaa, että opintotuki ei riitä tällä hetkellä monessakaan kaupungissa elämiseen.

Hänen mukaansa opiskelijat tarvitsevat opintotuen lisäksi muitakin tuloja ja tätä taas nykyjärjestelmä ei katso suotuisasti.

– Opintotuen vuotuiset takaisinperinnät ovat älytön osoitus siitä, että yhtä joukkoa tässä maassa rangaistaan edelleen ahkeruudesta ja työnteosta. Opintotuen vapaantulonrajoista tulisikin luopua ja sallia myös opiskelijoille työnteko, Heinonen sanoo.

Timo Heinosen mielestä riittävä peruste opintotuelle on se, että opinnot etenevät sovitulla aikataululla.

– Tulorajat ovat aikansa eläneitä. Miksi meidän tarvitsee valvoa, mitä opiskelijat tekevät esimerkiksi viikonloppuisin ja rangaista heitä työnteosta? Tulorajojen sijaan pitäisi keskittyä opintojen etenemisen seuraamiseen.

Kokoomus valmisteli Timo Heinosen johdolla vuonna 2010 oman opintotukimallin kokonaisuudistuksen pohjaksi. Malli takaisi täysipäiväisen opiskelun, mahdollistaisi työnteon ja kannustaisi valmistumaan. Heinosen mukaan Kokoomuksen malli ei ole vanhentunut.

– Mallimme antaisi voimakkaan signaalin opintojen tavoiteajassa pysymiseen ja opintojen parempaan suunnitteluun kannustamisesta. Se on hyvinkin pienellä työllä otettavissa suoraan käyttöön, hän painottaa.

Mainos