Artikkelit: Kotimaa

Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula (kesk.) pitää erittäin huolestuttavana Kokoomuksen nuorten liiton tuoreessa ensi vuoden tavoiteohjelmassa ilmaistuja kantoja, jotka tuntuvat pohjautuvan rasistiseen ja eristäytyvään maailmankuvaan.
Maaseudun Tulevaisuus -lehti uutisoi maanantaina, että EU:n maatalouspolitiikan (cap) uudistuksen siirtymäkauden asetukseen esitetään uutta ”Suomi-pykälää”, joka käytännössä korvaisi Suomen EU-liittymissopimukseen kuuluvan 141-artiklan.
Metsäkanalintujen metsästys alkaa huomenna tiistaina. Suomen riistakeskus muistuttaa vastuullisesta metsästyksestä.
Väitöstutkimus osoittaa, että ruokavalion laatu saattaa ennustaa masennusriskiä keski-ikäisillä ja iäkkäämmillä miehillä.
Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) ehdottaa työeläkemaksun ja indeksitarkistuksen muuttamista progressiivisiksi. Hänen mukaansa se toisi eläkejärjestelmään oikeudenmukaisuutta.
Arkkipiispa Kari Mäkinen olisi valmis luopumaan evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon veromonopolista, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.
Ensi vuoden huhtikuun 8. päivä Microsoft lopettaa tietoturvapäivitykset Windows XP -käyttöjärjestelmään, jota käytetään laajasti sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ympäri Suomea. Tästä aiheutuu tietoturvaongelma, kertoo Ylen uutiset
Ylipainoiset ja lihavat lapset saattavat sairastua astmaan normaalipainoisia herkemmin, tuore tutkimus osoittaa. Tulokset eivät paljasta mistä tämä tarkalleen johtuu, mutta liikakilot voivat haitata keuhkojen toimintaa, aiemmista tutkimuksista tiedetään.
Tärkeimpiä kysymyksiä, joita auton hankkija joutuu pohtimaan, on pitäisikö hankkia bensiini- vai diesel-auto.
Työmarkkinajärjestöjen sopima maltillinen tuloratkaisu on tärkeä osa välttämätöntä talousremonttia, sanoo Pekkarinen.
Työn tuloksellisuus rakentuu luottamuksesta ja arvostuksesta, painottaa ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Eloranta.
Aapo Roseliuksen kirja tarjoaa vähemmän kunniakkaita tarinoita voittajista ja onnettomista hävinneistä: kyllä kolme valkoista sankaria aina viisi sataa teloitettua punikkia peittoaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Heinosen mukaan uutta kotihoidontukiuudistusta pohdittaessa kuuluisi ottaa huomioon erilaisten perheiden tarpeet.
Hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan sisältyy uusi juonne, joka pakottaa työvoiman liikkumaan alueellisesti laajemmin.
Mitä nopeammin saadaan uudet vaalit ja uusi hallitus, sitä tehokkaammin Suomea päästään rakentamaan kestävällä tavalla. Tätä mieltä on ex-ministeri, keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila Etelä-Suomen Sanomissa.
Vaikka nykyisestä kriisistä jotenkin selvittäisiinkin, vastaavan kaltaisia kriisejä on tiedossa myös tulevaisuudessa. Euro on valuuttana toimimaton, sanoo kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.).
Syksyn myrskyt ja talven jäät koettelevat kohta mökkilaitureiden kestävyyttä ympäri Suomen.
Sdp:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Paatero muistuttaa, että liikuntalain uudistuksen painopisteen tulee olla kaikkien kansalaisten tasa-arvoisessa liikuttamisessa.
Natsi-Saksan tavoin toimivat kaikki olympiakisojen isäntämaat.
Keskustan puoluesihteeri Laaninen puhui tänään Rovaniemellä keskustan kunnallisjärjestöjen koulutustilaisuudessa hallituksen yhteistyöstä.
Vaikea taloustilanne ei oikeuta pyristelemään tästä säännöstä irti, sanoo JHL:n toimialajohtaja.
Kokoomuksen kansanedustajat Sarkomaa ja Toivakka ovat huolissaan kuntien julkaisematta jättämistä terveydenhuoltolain edellyttämistä tiedoista.
Liettuasta kiireesti Suomeen lentänyt perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ole yllättynyt puolueensa hyvästä galluptuloksesta.
Suomalaisten pitää valvoa, että Microsoft pitää lupauksensa työpaikkojen säilyttämisestä Suomessa Nokian myymisen jälkeen.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen suhtautuu kielteisesti Jorma Ollilan johtaman työryhmän suunnitelmiin.
Olisiko aika joustavoittaa hoitolaitoksien mitoitusvaatimuksia, kyselevät kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat.
Alueellisten pääomasijoitusrahastojen toiminta vaikeutuu tulevaisuudessa.
EU-asioita käsittelevän eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) huomauttaa, että unionin jäsenvaltioiden pitää kantaa vastuu kansalaistensa hyvinvoinnista ja kansallisten prioriteettiensa määrittelystä, rahoituksesta ja toteuttamisesta.
Suomalaiset suhtautuvat TNS Gallupin tutkimuksen perusteella penseästi sääntelyyn, sillä 65 prosenttia vastaajista kokee että Suomessa on liikaa kieltoja ja luvanvaraisuuksia. Kaiku Helsinki on ryhmitellyt tutkimuksen perusteella suomalaiset viiteen eri ryhmään perustuen heidän suhtautumiseensa sääntelyä kohtaan.
Mittausjakson aikana puolueiden kannatuksessa näkyi voimakasta heiluntaa.
Suomen ensimmäinen sarasirkkalintu (Locustella certhiola) havaittiin tänään Siikajoella Tauvon lintuasemalla.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.) pitää tervetulleena kuntien tehtäviä ja toimintaa ohjaavien normien karsimista miljardin euron toimintaohjelmalla.
Poliisin sisäinen laillisuusvalvonta on perusteltua määritellä nykyistä tarkemmin, toteaa asiaa selvittänyt työryhmä.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman vierailu Tukholmassa lähensi ruotsalaisarvioiden mukaan Ruotsin ja puolustusliitto NATO:n - mutta myös Suomen ja NATO:n - suhteita.
Talouselämä-lehden haastattelusta saattoi käsittää, että perussuomalaiset voisi hyväksyä euromaiden tukemisen.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaatii hallitusta esittämään laskelmat siitä, kuinka paljon kotihoidontuen leikkaus kuroo umpeen kestävyysvajetta.
Tuoreen eurobarometrin mukaan suomalaiset kokevat, että keskeisin tekijä eurooppalaisen identiteetin muodostajana on yhteisvaluutta euro.
Adolf Hitler käytti Berliinin olympiakisoja 1936 häpeämättä maansa ja sen valtaa pitävän järjestelmän 
propa­goimiseen. Mutta niin ovat tehneet kaikki muutkin kisajärjestäjät ja valtionpäämiehet. Ja tekevät vastakin.
Esitys sote-palveluiden siirtämisestä metropolihallinnolle saa tukea vihreistä.
Sähkötupakan kannattajat ovat lähettäneet yli tuhat viestiä suomalaismepeille. Romanian kulkukoirien puolestakin viestejä on tullut satoja.