Ruotsalaisarvio: Suomenkin NATO-suhteet lähenivät Obaman vierailulla

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman vierailu Tukholmassa lähensi ruotsalaisarvioiden mukaan Ruotsin ja puolustusliitto NATO:n - mutta myös Suomen ja NATO:n - suhteita.

Svenska Dagbladet tähdentää, että Obama avoimesti kiitteli Ruotsia läheisestä kumppanuudesta ja sotilaallisesta avusta. Pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja Obaman tapaamisen jälkeen julkistetussa ruotsalais-amerikkalaisessa julkilausumassa maat lupaavat edelleen kehittää yhteistyötä NATO:n ja kumppanuusmaiden kesken.

Pohjoismaiden johtajien ja Obaman tapaamisesta annetussa kommunikeassa sanotaan, että turvallisuuspoliittinen yhteistyö NATO:n ja sen kumppanuusmaiden kanssa saa lisää lihaa luun ympärille.

Ruotsin NATO-suurelähettiläs Veronika Wand-Danielsson lausuu vielä suorasukaisemman arvion lehdessä:

– Lähialuetta koskevissa kysymyksissä Yhdysvallat sekä Pohjolan ja Baltian alueen NATO-maat haluavat ottaa mukaan Ruotsin ja Suomen silloin, kun se sotilaallisesti ja poliittisesti on mahdollista. Ruotsi ja Suomi nähdään NATO:n strategisina partnereina niin sotilaallisessa yhteistyössä kuin kehitettäessä vuoropuhelua kumppanuusmaiden kanssa. Se tulee olemaan yksi teema NATO:n seuraavassa huippukokouksessa ensi vuonna, hän sanoo.

Uutta on muun muassa se, että Pohjoismaat kootaan amerikkalais-pohjoismaiseen turvallisuusvuoropuheluun. Maat tapaavat kerran vuodessa, joskin toistaiseksi on epäselvää, kuinka ja millä poliittisella tasolla. Teema kuitenkin on ”yhteistyö globaaleissa ja alueellisissa turvallisuuskysymyksissä”, joten se voi koskettaa niin arktisia kuin afrikkalaisiakin aiheita.

Mainos