Artikkelit: Kotimaa

Hämeenlinnan Evolla sijaitsevan Valkea-Kotisen järven ja sen lähiympäristön ilmansaasteiden laskeumat ovat Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mukaan vähentyneet ja ympäristön tila on parantunut 25 vuoden aikana. Samaan aikaan ilmaston lämpeneminen on jo muuttanut alueen ekosysteemien toimintaa.
Kuntaperusta on Kuntaliiton mukaan vahva valtti EU:ssa.
Vain yksi Sdp:n piirijohtajista pitää Savon Sanomien mukaan Antti Rinnettä parhaana puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä venäläinen Rosatom ei voi saada enemmistöä Fennovoiman ydinvoimalasta, kertoo Aamulehti.
Käräjäoikeuksissa käsiteltiin viime vuonna loppuun 491 700 siviiliasiaa, mikä on lähes viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisvuosien tapaan enemmistö ratkaistuista riita-asioista koski velka- tai saamissuhdetta.
Tilastokeskus on eritellyt poliisin tietoon viime vuonna tulleen rikollisuuden rikoksentekijöiden etnisen taustan perusteella. Suomalaistaustaisia Suomessa syntyneitä epäiltyjä oli 17,9 saman syntyperän väestön 1 000 henkilöä kohti, kun Ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten kohdalla vastaava luku oli 38,4.
Huomattava osa ihmisistä sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön elämänsä aikana. Tuoreen katsaustutkimukseen perusteella niin käy ainakin joka kolmannelle, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Vihannekset ovat tuoreen brittitutkimuksen mukaan hedelmiäkin terveellisempiä.
Keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen mielestä Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) yksipuolinen päätös lykätä Suomen ja Venäjän hallitusten välistä talouskokousta on kyseenalainen.
Kokoomuksen kansanedustaja Tapani Mäkinen vaatii aikalisää metropolihallinnon valmisteluun.
Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuun keskilämpötila vaihteli Ahvenanmaan ja lounaisrannikon runsaasta kahdesta lämpöasteesta Käsivarren Lapin vajaaseen -6 asteeseen.
Kokoomuksen Petri Sarvamaan mielestä Paavo Väyrysen pitäisi murehtia keskustan linjatonta EU-politiikkaa eikä kokoomuksen eurovaaliehdokkaita.
Kansanedustaja Sofia Vikman vaatii hallitusta toimiin naisten rekrytoimiseksi vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
Metropolilainsäädäntöä valmisteleva työryhmä ehdottaa väliraportissaan kahta vaihtoehtoista mallia metropolihallinnoksi.
Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan apulaisoikeuskanslerin logiikka uskontojen tasapuolisuudesta toisi muutoksia myös kauppojen aukiolopäiviiin.
Kokoomuksen Henna Virkkusesta tulee perjantaina liikenne- ja kuntaministeri.
Työministeri Lauri Ihalaisen kanta ehdokkuudesta Sdp:n puheenjohtajaksi ei ole muuttunut.
Nigel Farage sanoo, että EU-johtajat ovat pahoja ja vaarallisia ihmisiä.
Suomi on menestynyt hyvin Pisa 2012 -tutkimuksen ongelmanratkaisutehtävissä.
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) perää sisäministeri Päivi Räsäseltä (kd.), pitävätkö tiedot poliisin tulospalkkauksen räikeimmästä muodosta paikkansa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan työnantaja on uhannut yksittäisiä poliiseja palkanalennuksella, elleivät nämä määrää enempää sakkoja.
Eduskunnassa on jätetty kirjallinen kysymys naakkojen rauhoittamisen lopettamisesta.
Perussuomalaisten kannatustavoite eurovaaleissa on tullut alaspäin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väestötutkimuksen vetäjä, tutkimusprofessori Pekka Jousilahti sanoo, että yli puolet suomalaisista on ylipainoisia ja yli 40 prosentilla on metabolinen oireyhtymä.
Kristallipuolueen perustamista varten aiotaan kerätä 5 000 kannattajakorttia.
Tietoyhteiskunnassa syntyy ja tarvitaan aineetonta varallisuutta, kuten osaamista, taitotietoa ja tietokoneohjelmistoja, mutta myös tekijänoikeuksia, patentteja ja tavaramerkkejä. Varsinkaan yhteishankkeissa tuotettua aineetonta varallisuutta koskevista oikeuksista ei tutkijan mukaan ole olemassa esitystä.
Jos hallituksen raha-asiainvaliokunta esityksen siunaa, puolustusvoimat saa valtuudet hankkia Scanialta 151 maansiirtoalustaista, neliakselista raskasta kuorma-autoa. Valtuutus sisältää lisäksi 21 kolmiakselisen raskaan kuorma-auton hankinnan.
Huomenna alkava "Sinä teet suojatien" -kampanja kannustaa parantamaan suojatieturvallisuutta itse.
Tsaarien ja presidenttien julkisista puheista väitöksen tehnyt tutkija Anneli Portman näkee yhteyden Aleksanteri I:n ja presidentti Vladimir Putinin puheiden välillä.
Tänään on taas aprillipilojen päivä. Päivän uutisvälineitä seuratessa saa olla tarkkana.
Lihavuus suurentaa riskiä sairastua moniin sairauksiin, mutta kuolleisuuden kannalta alipaino saattaa olla ylipainoa pahempi ongelma.
Tuoreen tutkimuksen mukaan viruslääkitykset auttoivat vähentämään vuosina 2009–2010 sikainfluenssaan sairastuneiden kuolemia, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kokoomuksen ja SDP:n ministerit jakavat vasemmistoliitolta vapautuneiden ministerisalkkujen tehtävät.
Lausuntoaika hallituksen esitysluonnoksesta kuntarakennelain muuttamiseksi päättyi maanantaina.
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty paheksuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) "piittaamattomuutta vakiintuneesta työehtosopimusjärjestelmästä".
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistuu Brysselissä keskiviikkona EU:n ja Afrikan valtionpäämiesten kokoukseen
HSL tarjoaa viimekeväiseen tapaan joukkoliikenteen uusille asiakkaille matkakorttia ja kahden viikon maksutonta kokeiluaikaa.
Rakennusliiton johto oli halukas jatkamaan myös ensi vuonna alkavalla seuraavalla liittokokouskaudella.
Puolustusvoimissa oli viime vuoden lopussa 358 irtisanomisuhanalaista henkilöä, Puolustusvoimien vuosikertomuksesta ilmenee.
Kasvuyritysten rahoitusta ja kansainvälistymistä vauhdittavan Vigo-ohjelman tavoite on elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan saavutettu kahden vuoden etuajassa.
Ensimmäinen Copernicus Sentinel -satelliitti laukaistaan kiertoradalle torstaina Ranskan Guayanasta. Suomea koskevat tiedot se lähettää Sodankylään kertoen muun muassa jäätilanteen, lumipeitteen laajuuden ja tulvien korkeuden.