Ilmaston lämpeneminen näkyy Evon tutkimusalueella

Hämeenlinnan Evolla sijaitsevan Valkea-Kotisen järven ja sen lähiympäristön ilmansaasteiden laskeumat ovat Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mukaan vähentyneet ja ympäristön tila on parantunut 25 vuoden aikana. Samaan aikaan ilmaston lämpeneminen on jo muuttanut alueen ekosysteemien toimintaa.

Suomessa ainutlaatuisten ja kansainvälisesti merkittävien tutkimustulosten tuottamiseen ovat osallistuneet useat tutkimuslaitokset, yliopistot ja alueelliset viranomaiset.

Kansainvälisten päästörajoitussopimusten vaikutuksesta happamoittava rikkilaskeuma on vähentynyt alueella noin 70 prosenttia 1980-luvun lopulta lähtien. Myös useiden myrkyllisten raskasmetallien laskeuma on pienentynyt. Ilmakehän typpilaskeuma ei sen sijaan ole vähentynyt vastaavalla tavalla. Laskeumakuormituksen väheneminen näkyy alueen ympäristön tilan parantumisena. Valkea-Kotisen järvi on toipumassa happamoitumisesta ja useiden raskasmetallien pitoisuudet ovat pienentyneet.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jussi Vuorenmaan mukaan ”tilanteen edelleen parantaminen vaatii ilman epäpuhtauspäästöjen vähentämistä myös jatkossa”. Varoittavana esimerkkinä on typpilaskeuma. Ilmatieteen laitoksen dosentti Tuija Ruoho-Airolan mukaan viimeisten vuosien tulokset antavat ennakkovaroituksen typpilaskeuman kääntymisestä nousuun.

Geologi Tarja Hatakka Geologian tutkimuslaitokselta taas korostaa, että typpilaskeuman muutokset heijastuvat pohjaveden nitraattipitoisuuksiin viiden vuoden viiveellä lähistöllä sijaitsevassa pohjavesimuodostumassa. Tämä siitä huolimatta, että puut ja muu kasvillisuus pidättävät tehokkaasti laskeuman typen, kuten vanhempi tutkija Liisa Ukonmaanaho Metsäntutkimuslaitokselta kertoo.

Samaan aikaan ilmasto on muuttumassa. Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Kirsti Jylhän mukaan vuoden keskilämpötila on kohonnut 50 vuoden aikana noin 0,4 astetta vuosikymmenessä. Etenkin keväät ovat lämmenneet, ja alle nolla-asteisten päivien määrä pienentynyt.

Kahdenkymmenen vuoden päästä lämpötilan arvioidaan olevan Hämeessä 1–2 astetta korkeampi kuin vertailujaksolla 1971–2000 eli muutos tulee olemaan samansuuntainen kuin koko Suomessa. Jylhän mukaan myös talvilämpötilat kohoavat niin paljon, että muutos erottuu luontaisesta vaihtelusta.

Myös vuotuiset sademäärät kasvavat. Ennusteen mukaan ne kasvavat talvella suhteellisesti enemmän kuin kesällä, vaikka kesäsateet ovat jatkossakin talvisateita runsaampia. Lumena tulevan sateen osuus vähenee ja lumipeite hupenee.

Ilman lämpötilan nousu on lyhentänyt Valkea-Kotisen järven jääpeitteistä aikaa kahdenkymmenen vuoden aikana noin kuukauden eli 1,5 päivää vuotta kohden. Samalla järven pintakerroksen lämpötila on noussut ja valuma-alueelta huuhtoutuvan orgaanisen aineen määrä on lisääntynyt.

Valkea-Kotisen järvi valuma-alueineen kuuluu YK:n Euroopan talouskomission alaiseen ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelmaan (UNECE ICP Integrated Monitoring), jossa seurataan ja ennustetaan ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen pitkän aikavälin vaikutuksia maa- ja vesiekosysteemeihin.

Mainos