Artikkelit: Kotimaa

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) vaatii hallitusta valmistelemaan vuoden 2015 valtion talousarvioesityksen niin, että rintamaveteraanien kuntoutukseen taataan riittävät taloudelliset resurssit automaattisesti.
Eduskunnan ympäristövaliokunta hyväksynyt perjantaina mietinnön, joka koskee kansalaisaloitetta rakennuksen energiatodistuslain muuttamisesta.
Korkeasti koulutettujen palkansaajien ammatillinen keskusjärjestö Akavan tavoitteena tulevalle hallituskaudelle on varmistaa sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen toteutuminen.
Kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) on huolissaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavalmistelujen etenemisestä.
Riippumaton ajatushautomo Tänk suosittelee, että Suomeen perustettaisiin osaksi valtionhallintoa yksikkö, joka käyttäytymistieteitä soveltaen pyrkisi tehostamaan julkisen sektorin toimintaa sekä edistämään tutkimuksellisen näytön hyödyntämistä päätöksenteossa.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola on tyytyväinen, että puolustusvoimauudistuksessa irtisanottavien määrä on vähentynyt.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on perin juurin sydämistynyt ilmeisesti ulkoministeriön virkamiehen lausunnosta Financial Timesille.
Italian sisäministeri epäilee, että maahan pyrkivien laittomien maahanmuuttajien joukossa voi olla terroristeja.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) sanoo Etelä-Suomen Sanomissa, ettei Metsähallituslakien valmistelu uudelleen muuttaisi mitään.
Kuntatyönantajien mukaan työuria pidentävällä eläkeratkaisulla hillitään eläkemaksujen korotuspainetta.
Tehyn selvityksen mukaan sijaisten ja eläkeläisten käyttö kesäaikana sosiaali- ja terveyspalveluissa on vähentynyt edellisvuodesta.
Timo Soini iloitsee perussuomalaisten uudesta europarlamenttiryhmästä.
Suomalaisista 38 prosenttia valitsisi Alexander Stubbin Jyrki Kataisen seuraajaksi.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula menee kesällä naimisiin.
Jutta Urpilainen siirtyy rivikansanedustajaksi. Hän sanoo Yle Uutisille olevansa tienristeyksessä.
Kokoomuksen ympäristövaliokuntaryhmä on tyytyväinen uuteen ympäristönsuojelulakiin eduskunnassa tehtyihin tarkennuksiin.
Oppositiopuolue keskusta yritti eduskunnassa kokoomuksen puheenjohtajakisaan vaikuttamista.
Jutta Urpilainen siirtyy Suomen Pankin pankkivaltuustoon ja ulkoasiainvaliokuntaan.
Oppivelvollisuusiän nostamista koskeva lakiluonnos kerää asiantuntijoilta kritiikkiä. Lain tavoitetta pidetään yleisesti kannatettavana, mutta arvostelua herättävät muun muassa arviot uudistukseen tarvittavista määrärahoista.
Suomen 24 pienpanimolta ulosmyyntiin vaaditusta elintarvikekioskipakosta pyritään eroon eduskunnassa.
Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asetuksen, jolla perustettiin yhdeksän luonnonsuojelualuetta pääosin Saimaan alueelle.
Lähipäivinä ja -viikkoina tapahtuu useita merkittäviä politiikan päätöksiä, henkilövaihdoksia ja neuvotteluja.
Rikosylikomisario Jari Aarniota epäillään esitutkinnan perusteella useista rikoksista.
Valtioneuvosto hyväksyi torstaina lakiesityksen antamisen eduskunnalle Salon Teijon kansallispuistosta.
Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen on huolissaan kotimaisen taksiyrittäjyyden kannattavuuden turvaamisesta.
Suomen Poliisijärjestöjen Liitto vastustaa eläkeiän alarajan nostamista nykyisestä 63 vuodesta.
Presidentti Sauli Niinistö tarjoaa Suomelle kolmatta turvallisuuspoliittista tietä.
Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan ratkaisemien yritysriitojen arvo on yli tuplaantunut viime vuodesta 300 miljoonaan euroon.
Kyykäärmeen sahalaitakuvio on evoluution kehittämä varoitussignaali, mutta samaan aikaan se myös paljastaa käärmeen maastossa saalistajille.
Olli Immonen ja Jussi Halla-aho eivät ole täysin tyytyväisiä perussuomalaisten uuteen europarlamenttiryhmään.
Sdp:n helsinkiläisvaltuutettu Ilkka Taipaleen mukaan pitkä historia ei ole kasvissyöjien puolella.
Risto E. J. Penttilä ei nimeä suosikkiaan kokoomuksen puheenjohtajakisassa.
Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevien sotilashenkilöiden eläkkeiden laskentaa aiotaan yksinkertaistaa.
Minihallitusneuvotteluista tulee tiukka paikka, sanoo elinkeinoministeri.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolue on edelleen vasemmistokeskustalainen työväenpuolue huolimatta puolueen europarlamenttiedustajien liittymisestä oikeistolaiseen Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään.
Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki pitää heittoja "luuseriyrityksistä" löysinä.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vierailee ensi viikolla Suomessa.
Tieto venäläiskoneen tunnistamisesta välitettiin puhelinkeskustelussa, jonka aikana tilannekeskuksen päivystäjä käsitti asian väärin.
Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen lyttää kaavailut metropolikaupungista.