Sotilaseläkkeiden laskenta yksinkertaistumassa

Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevien sotilashenkilöiden eläkkeiden laskentaa aiotaan yksinkertaistaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kaavailtu muutos ei vaikutta eläkkeiden tasoon tai alkamisaikaan.

Muista työeläkkeistä poiketen sotilaseläkejärjestelmässä eläkkeen laskemiseen on tarvittu ansiotietojen lisäksi tieto palvelussuhteiden kestosta. Tätä varten sotilaseläkkeitä hallinnoiva Keva on joutunut ylläpitämään sotilaseläkkeiden laskentaa varten erillistä tietojärjestelmää.

Laskentaohjelma on nyttemmin vanhentumassa, ja sen ylläpitokustannukset ovat olleet suuret. Jatkossa sotilaseläkkeet aiotaan laskea ilman tietoa palvelussuhteiden kestosta, jolloin erilliselle tietojärjestelmällekään ei ole enää tarvetta.

Muutoksella säästetään tietojärjestelmäkustannuksista noin 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi säästyisi henkilöstökuluja.

Vanhasta tietojärjestelmästä luopumisen yhteydessä kaikkien sotilaseläkejärjestelmään kuuluvien henkilöiden rekisteritiedot tarkistettaisiin vuoden 2015 loppuun mennessä.

Sotilaseläkejärjestelmään kuuluu noin 10 200 puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevaa henkilöä.

Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle torstaina ja sen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Mainos