Suojelualueet ovat valtion omistamia ja kuuluvat eri suojeluohjelmiin tai Natura 2000-verkostoon.
Alueiden yhteispinta-ala on noin 13 600 hehtaaria. Ne sijaitsevat pääosin Etelä-Savossa Saimaan järvialueella.
Ympäristöministeriön mukaan suojeltavien alueiden luonnonarvot ovat mittavat. Ne edustavat Saimaan monimuotoista järvi- ja rantaluontoa, ja valtaosa alueista on myös äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan esiintymisaluetta.
Lisäksi suojellaan muun muassa lehtoja, vanhoja metsiä sekä kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti erityisiä alueita kuten Pihlajaveden kansallismaisema.
Suojeltavat alueet säilytetään luonnontilaisina.
Alueet palvelevat jokamiehenoikeuksien puitteissa myös retkeilyä, luontoharrastusta, tutkimusta ja opetusta.
Luonnonsuojelualueita koskevat luonnonsuojelulaissa olevat rauhoitussäännökset, joiden mukaan kaiken lainen kasvien, eläinten tai muun luonnon vahingoittaminen on kiellettyä.
Valtioneuvosto kuitenkin päätti edellä mainituista säännöksistä poiketen sallia metsästystä noin 95 prosentilla alueiden pinta-alasta. Poikkeuksen mukaan hirven, metsäjäniksen, rusakon, teeren ja pyyn metsästys on sallittua lokakuun alun ja joulukuun lopun välisenä aikana.
Asetus luonnonsuojelualueista tulee voimaan syyskuun alussa.