Kuntatyönantajat: Eläkeiän alarajaa nostettava kahdella vuodella

Kuntatyönantajien mukaan työuria pidentävällä eläkeratkaisulla hillitään eläkemaksujen korotuspainetta.

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet meneillään olevissa eläkeneuvotteluissa siihen, että keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousee vähintään 62,4 ikävuoteen vuoteen 2025 mennessä.

Tällä pienennettäisiin julkisen talouden kestävyysvajetta runsaalla prosenttiyksiköllä. Ratkaisu on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn mennessä.

KT Kuntatyönantajat edustaa neuvotteluissa koko julkisen sektorin työnantajia, joiden palveluksessa on yli 530 000 henkilöä.

Eläkeuudistukselle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää selkeitä muutoksia muun muassa vanhuuseläkeiän alarajaan, osa-aikaeläkkeeseen, työttömyysturvan lisäpäiväoikeuteen ja eläkekarttumiin erityisesti työuran loppupäässä.

Tällä hetkellä kunta-alan palveluksessa olevista 55 vuotta täyttäneitä on noin 115 000 eli yli neljännes. Vaikka kuntasektorilta jäädään vanhuuseläkkeelle myöhemmin kuin yksityiseltä puolelta, Kuntatyönantajien valtuuskunta edellyttää vanhuuseläkeiän alarajan nostoa kahdella vuodella.

– Työeläkejärjestelmän kannalta elinikäennusteen noustessa työssäoloaika ja eläkkeellä oloaika on pidettävä tasapainossa. Pidentyvät työurat kasvattavat pitkällä aikavälillä myös eläketasoa. Siksi eläkekarttumat ja elinaikakerroin on mitoitettava siten, että ne eivät lisää työnantajan eläkemaksujen korotuspaineita, KT Kuntatyönantajat sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Kuntatyönantajat maksavat palkkoihin suhteutettuna eläkemaksuja tänä vuonna yhteensä 23,7 prosenttia eli keskimäärin noin 6 prosenttia yksityisiä työnantajia enemmän.

– Kuntatalouden tilanne ei kestä kuntatyönantajien eläkemaksujen korotuksia, KT sanoo.

Kuntaeläkkeiden rahoitus selvitettävä

Kuntatyönantajat ja palkansaajakeskusjärjestöt haluavat selvittää kuntaeläkkeiden rahoituksen käynnissä olevien työeläkeneuvottelujen yhteydessä. Selvityksen pitäisi olla valmis viimeistään elokuun alussa.

Kuntatyönantajat sekä palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava ovat pyytäneet valtiovarainministeriötä asettamaan sosiaali- ja terveysministeriön kanssa selvitysmiehen, jonka tehtävänä olisi muun muassa selvittää, miten kunta-alan eläkkeiden kestävä rahoitus varmistetaan.

Selvityksessä on kartoitettava muun muassa vaihtoehtoisia tapoja ratkaista kuntaeläkkeiden rahoitukseen liittyviä mahdollisia maksupohjariskejä.

Lisäksi pitäisi huomioida maaliskuinen päätös sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta sekä muutokset kuntien palvelutuotannossa.

Mainos