Juha Sipilä haluaa hallituspuolueilta sitoutumiset sote-uudistukseen

Pääministeri vaihtoi hallituksen tiedonannon ilmoitukseen, joka ei pääty luottamusäänestykseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) haluaa hallituspuolueiden sitoutuvan sote-uudistukseen. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät kokoontuvat tänään tiistaina kello 17 päättämään tuestaan sote-uudistukselle.

– Haluan ennen kuin lähdetään kesälomille, että tulee selkeät sitoutumiset hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä siihen, että näin ison muutoksen jälkeen on täysi tuki uudistuksen läpiviennille, Sipilä sanoi toimittajille Pikkuparlamentissa.

Sipilä haluaa eduskuntaryhmien sitoutuvan kolmeen asiaan. Ne ovat uudistuksen voimaantulo vuotta myöhemmin vuoden 2021 alussa, maakuntavaalit toukokuussa 2019 ja riittävät resurssit uudistukselle. Sipilän mukaan maakuntien aloituksen siirtyminen maksaa noin 200 miljoonaa euroa.

– Jos hallitusryhmät eivät tue tätä, silloin suuri uudistus jää tähän päivään, Sipilä linjasi.

Eilen illalla Sipilä kertoi harkitsevansa hallituksen tiedonantoa eduskunnalle, mutta tänään hän kertoi antavansa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen. Tiedonanto olisi päättynyt äänestykseen hallituksen luottamuksesta, mutta ilmoituksen jälkeen ei tehdä päätöksiä.

Pääministerin ilmoitus annetaan eduskunnalle huomenna keskiviikkona kello 15-17. Sipilän mukaan tiedonanto ja ilmoitus ovat ”käytännössä sama asia”.

– Me saamme tällä tavoin nopeammin tiedon. Eduskunta on jäämässä jo torstaina lomalle. Tässä tulee käytännössä liian kiire tiedonantomuodon kanssa, Sipilä perusteli muutosta.

Orpo vakuutti kokoomuksen sitoutuneen uudistukseen

Sipilä kertoi, että kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo oli vakuuttanut aamulla trion kokouksessa, että kokoomus on sitoutunut sote- ja maakuntauudistukseen.

Sipilän mukaan keskeisimmän reformin kaatuminen tarkoittaisi sitä, että myöskin hallitus kaatuu.

– Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät linjaavat sen tänä päivänä. Tämä on tärkeä tieto minulle, että tähän ollaan täysin sitoutuneita.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti tänään aamulla sote- ja maakuntalakien käsittelyaikataulusta. Valiokunta kokoontuu 6. heinäkuuta, kerran elokuussa ja sen jälkeen normaalisti syysistuntokauden alussa.

Sipilän mukaan aikataulu tarkoittaa sitä, että maakunnat eivät ehdi aloittaa vuoden 2020 alussa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Nyt on selvää, että uudistus siirtyy vuodella eteenpäin, hän sanoi.

Lue myös:

Petteri Orpo: Luottamusäänestykseen päättyvä tiedonanto ”järeä ase”

Antti Lindtman: Hallitus ei uskalla mitata luottamustaan eduskunnassa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)