Kokoomuksen tuoreessa historiikissa Korpivaellukselta vallan kahvaan käsitellään myös puolueen vuosien 1966-87 neuvostosuhteiden luomista, kehitystä ja vastustusta asialle.
Nuorten Ben Zyskowicz lanseerasi vielä 1980-luvun alussa puolueessa termin ”itsesuomettuminen” arvosteluna Rauhanpuolustajiin liittymisen ajajille ja poliittisen liikkumatilan kaventajille. Syytösten kohteina oli erityisesti Ilkka Kanerva, jolla oli puoluejohdon tuki.
”Puoluejohdon silmin kyse oli sen sijaan yhteistyökelpoisuuden säilyttämisestä – ja siitä, että vaikka puolueen sisällä kaikki huomionarvoiset poliitikot olivatkin jo muuttuneet tai muuttumassa ulkopoliittisesti oikealinjaisiksi, niin toki silloinkin jotkut olivat sillä alalla ansioituneempia kuin toiset. 1980-luvun kuluessa paineet helpottivat, jolloin läntinenkin tie houkutteli entistä enemmän, kunhan se ei johtaisi vastakkainasetteluun Neuvostoliiton kanssa”, kirjassa todetaan.
”Kokoomukselle kerta kaikkiaan oli oleellisempaa rehabilitoitua Kekkosen ja Moskovan kuin lännen silmissä, etenkin kun sillä ei ollut oikeastaan minkäänlaisia keinoja tehdä itseään sen enempää Tamminiemen kuin Kremlin herroille välttämättömäksi tai edes kovin edulliseksi yhteistyökumppaniksi. Tämä johti 1970-luvun kuluessa ehdottomaan kritiikittömyyteen (Urho) Kekkosta kohtaan, kun vielä vuonna 1968 oli asetettu oma presidenttiehdokas ja 1970-luvun alussa kritisoitu presidenttiä puolueen sivuuttamisesta vuoden 1970 hallitusratkaisussa”.
Ministerineuvos ja KGB-upseeri Viktor Vladimirovin kerrotaan kirjassa maininneen Päiviö Hetemäelle 1979, että Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä oli kaksi eri linjaa: hän hyväksyi kokoomuksen tulon hallitukseen, suurlähettiläs Vladimir Stepanov ei.
Ilkka Suomisen mukaan puolueessa tehtiin linjaus, että koskaan ei anneta mitään paperia, ”ei edes Helsingin Sanomia”, tapaamisissa neuvostoliittolaisille. Lisäksi kaikki kerrottiin hänen mukaansa suojelupoliisille.
– Tosiasia on, että vaikka voi sanoa, että Vladimirov oli öykkärimäinen ja (Felix) Karasev fiksu, niin kummatkin olivat niin korrekteja, etteivät koettaneet saada Suomea hankalampaan asemaan. Stepanov ym. olivat vaikeampia. Joka tapauksessa venäläiset osasivat raportoida kokoomuslaisista oikean asian, sen, ettei kokoomus muuttaisi Suomen ulkopolitiikkaa. He eivät kyseenalaistaneet esimerkiksi EDU-jäsenyyttä. Koskaan ei ollut sellaista keskustelua, jossa olisi ollut sellainen teema, että olisi voinut syntyä sellainen vaikutelma, että he olisivat yrittäneet neuvoa meitä, ei 1970- eikä 1980-luvuilla, Ilkka Suominen sanoo historiikissa.
Kirjassa kerrotaan, miten ”Ilkka Suominen muistelee kotonaan talvella 1982 käytyä keskustelua presidentinvaaleista. Läsnä olivat hän, (Harri) Holkeri ja neuvostoliittolaisista Viktor Vladimirov ja Valentin Kossov. Viimeksi mainitut sanoivat vaaleista, että oli samantekevää, tulisiko valituksi Koivisto vai Holkeri, mutta Virolaisesta heillä oli se käsitys, ettei voinut koskaan tietää, mitä tämä oikein tekisi. Erikseen he mainitsivat, etteivät inhoaisi kokoomuslaista presidenttiä, vaikka he näennäisesti yrittivätkin tukea Karjalaista. Suomisen arvion mukaan neuvostoliittolaiset pitivät kuitenkin selvänä, että Koivisto tulisi valituksi”.
Hallitusratkaisua maaliskuussa 1987 tunnusteltaessa ”(Paavo) Väyrynen oli yllättynyt, kun Suominen kertoi Kanervalta saamansa neuvostodiplomaatti Vladimirovin terveiset. Niiden mukaan kokoomuksen nimittäin pitäisi pyrkiä yhteen SDP:n kanssa. Toisaalta Suominen kertoi Kanervan saaneen Vladimirovin kollegalta Albert Akulovilta vakuutuksen, ettei porvarihallitus aiheuttaisi ongelmia. Vladimirovin kommentista muistutettiinkin luultavasti lähinnä neuvotteluvalttina, ei neuvona, jota aiottaisiin seurata”.
Kuumassa vaiheessa tämän jälkeen ”Suominen oli tosin saanut jo vinkin, ettei kaikki ollutkaan selvää. Hänellä oli ollut kokouspäivän aamuna yhteinen aamiainen neuvostoliittolaisen kontaktinsa Felix Karasevin kanssa, jolle hän oli vakuuttanut, että nyt puuhattiin maahan porvarihallitusta. Karasev kuittasi kuulleensa Moskovasta, että maahan tulisi Kokoomuksen ja SDP:n hallitus”.
LUE MYÖS:
1970-luvulla suunniteltiin oikeiston jättipuoluetta
Kolme neljästä kokoomuslaisesta piti tätä pahimpana puolueen tekona ikinä
Kokoomus 1966-1987: Kekkos-vihaa ja nöyrää kumartelua
