Video näyttää: Venäjä iski kaupunkiin rypäleammuksella

Ennakkovaroitus lähestyvästä ballistisesta ohjuksesta saatiin vain muutamaa minuuttia aiemmin.
Venäjän epäillään tehneen iskun Iskander-ohjuksella. / Telegram
Venäjän epäillään tehneen iskun Iskander-ohjuksella. / Telegram

Ainakin viiden ihmisen kerrotaan kuolleen Venäjän ohjusiskussa Mustanmeren rannalla sijaitsevaan Odessan suurkaupunkiin.

Alkuviikosta tehty hyökkäys vaurioitti goottilaistyylistä rakennusta, jota paikalliset kutsuvat ”Harry Potter -linnaksi”. Laajaa tulipaloa sammutettiin vielä maanantaina illansuussa.

Odessan alueen sotilashallintoa johtava Oleh Kiper sanoi 23 ihmisen olevan edelleen sairaalahoidossa saamiensa vammojen johdosta.

Kahdeksan ihmisen tilaa kuvaillaan vakavaksi. Heistä neljä on tehohoidossa. Mukana on myös neljävuotias tyttö.

Radio Free Europen mukaan paikallisilla Telegram-kanavilla on jaettu valvontakameravideota, jonka kerrotaan näyttävät kyseisen iskun. Ukrainan syyttäjäviranomaisten mukaan Venäjä toteutti hyökkäyksen ballistisella Iskander-ohjuksella, jossa oli rypäleammus. Iskua kuvaillaan sotarikokseksi.

Videolla näkyy, kuinka yli kymmenen pienempää räjähdettä aiheuttaa tuhoja asuinalueella.

Ihmiset eivät ehtineet suojaan, koska varoitus saatiin vain muutamaa minuuttia ennen ballistisen ohjuksen iskeytymistä kohteeseen.

Iskussa vaurioitunut rakennus liekeissä Odessassa 29. huhtikuuta 2024. / AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV

Analyytikon mukaan liikekannallepano olisi Vladimir Putinille iso riski.
Ukrainan torjuntadroonien markkinoilla yksikköhinnasta on tullut yhtä määräävä tekijä kuin suorituskyvystä.
Euromaidan Pressin mukaan hyökkääjä valloitti kesäkuussa noin 30 000 neliökilometrin verran alueita, mutta menetti yli tuplasti enemmän.
Mainos