Alijäämät painavat yhä – valtaosa hyvinvointialueista tarvitsee jatkoaikaa
Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.

Erikoislääkäri Kariantti Kallion mukaan paikallisväestön luottamus on toiminnan kannalta erittäin tärkeää.

Matias Marttinen kertoo myös, miksi työllisyystavoite kannatti asettaa, vaikka se uhkaa karata käsistä.

Suomen ja Ruotsin sosiaaliturvasta löytyy paljon yhtäläisyyksiä mutta myös eroja.

Uuden hallinnon välinpitämättömyys voi viedä liittolaiset erittäin häiritsevien kysymysten äärelle, varoittaa brittiasiantuntija.

Defenestraatiolla on historiassa pitkät juuret, mutta viime vuosina oudot putoamiset ovat kiihtyneet.

Oma huolimattomuus voi käydä kalliiksi.

Varttihinnoittelu voi tehdä hintojen seuraamisesta työlästä.

Pekka Toverin ja Jarmo Lindbergin mukaan simputus- ja pahoinpitelykulttuuri yhdistyy systeemiseen korruptioon, mikä ilmenee raakuuksina omia joukkoja kohtaan.

Pisteytysjärjestelmiä on käytössä muuallakin kuin Kanadassa.

Jukka Savolainen korostaa isojen iskukykyjen merkitystä Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi Nato-maahan.

Teknologian vaikutukset ajattelulle ovat nähtävissä jo nyt.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan hybridisodankäynti on jatkuvaa kilpajuoksua.

Ilmarisen uusi toimitusjohtaja kertoo, miksi Yhdysvaltain dollari ei ole korvattavissa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)