Alijäämät painavat yhä – valtaosa hyvinvointialueista tarvitsee jatkoaikaa
Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.

Erikoislääkäri Kariantti Kallion mukaan paikallisväestön luottamus on toiminnan kannalta erittäin tärkeää.

Boltin maajohtajan mukaan villit taksit ovat alan suurin ongelma.

Tuoreen väestöennusteen mukaan väkiluku on vaarassa romahtaa.

Asiantuntija kertoo, millaisia töitä voi tehdä kotoa.

Asiantuntijan mukaan tapaukset voivat muuttua vakavammiksi, jos venäläiskoneet alkavat lukita Naton koneita maaleiksi.

Eduskuntaryhmät näyttävät vihreää valoa pisteytysjärjestelmälle.

F-16-koneet pystyvät paikkaamaan maassa sijaitsevien ilmatorjunnan järjestelmien aukkoja.

Innovaatio-ohjelmaan osallistuvan joensuulaisen Kelluun kestävät, aavemaiset putket ovat herättäneet kyvyillään ihmetystä Portugalissa.

Joissain tilanteissa rekisterinumeron paljastaminen voi johtaa vahingonkorvauksiin.

Järjestäytynyt venäläisverkosto on valmistautunut Moldovan parlamenttivaaleihin jo kuukausia.

Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja kertoo, mitä ajattelee nykyisin sotilaallisesta voimankäytöstä.

Tutkimuksen mukaan syvät motiivit ovat usein palkkioita painavampia, ja käsittelijällä on suuri merkitys.

Juhlarahojen arvo voi olla huomattavasti nimellisarvoa suurempi.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)