Alkoholiuudistuksen kauhukuva ei toteutunut – ”Yllättyneitä ovat…”

Alkoholilain uudistus ei juurikaan lisännyt kulutusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Alkoholilain uudistus ei lisännyt alkoholin kulutusta. Tästä yllättyneitä ovat vain THL, STM, demarit, vihreät, vassarit ja Kepun vahva raittiussiipi, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo tviittaa.

– Me muuthan olemme olleet enemmän kansan pulssilla. Suomessa juomakulttuuri on eurooppalaistumassa, hän jatkaa.

Wallinheimo viittaa THL:n tutkimukseen alkoholin kulutuksesta. Sen mukaan kokonaiskulutus kasvoi viime vuonna vain 0,4 prosenttia alkoholilain uudistuksen sääntelyn vapautuksista ja poikkeuksellisesta hellekesästä huolimatta.

Uudistus muun muassa korotti vähittäiskaupan juomien korkeinta sallittua alkoholipitoisuutta 4,7 tilavuusprosentista 5,5 tilavuusprosenttiin. Myös niin kutsuttu valmistustaparajoitus poistettiin ja ravintoloille sallittiin vähittäiskaupan sääntöjä seuraava ulosmyyntioikeus. Samalla anniskelun lupaehtoja helpotettiin, ja nykyään kaikkia alkoholijuomia voi anniskella yhdellä luvalla.

Ennen uudistusta maalailtiin runsaasti kauhukuvia siitä, mihin alkoholisääntelyn vapautukset voivat johtaa. THL:a syytettiin etenkin kulutuksen merkittävällä kasvulla ja alkoholikuolemilla pelottelusta.

Verkkouutiset paljasti tässä jutussa, että THL antoi sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavan varoituksen jopa 300-500 vuosittaisesta alkoholikuolemasta lisää, mikäli uudistukset viedään läpi.

LUE MYÖS:
THL puhui 300-500 viinakuolemasta – todiste löytyi Pekka Puskalta

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)