Yle kertoo pyytäneensä ja on julkaissut tämän linkin jutussa kosmologian emeritusprofessori Esko Valtaojan laatimat ”luonnontieteelliset muistosanat”.
Ajatuksena oli kokeilla, voiko tiede tuoda lohtua uskon tapaan – entäs jos hautajaisissa puhuisikin kosmologi?
Esko Valtaojan laatima puhe on kokonaisuudessaan lyhyt ja koostuu 11 pienestä kappaleesta:
Hän aloittaa siteeraamalla kuvitteelliselle hautajaisväelle runoilija John Donnea (1572-1631): ”Kukaan ihminen ei ole saari”.
– Me kaikki olemme osa jostakin suuremmasta. Osa perheestämme, osa ihmiskunnasta, osa Maapallosta, osa koko maailmankaikkeudesta, Esko Valtaoja hautajaispuhuu Ylellä.
– Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden historiaan, siihen kohta 14 miljardia vuotta kestäneeseen kehitykseen.
Hän siteeraa seuraavaksi Charles Darwinia (1809-1882): pienestä ja vaatimattomasta alusta on syntynyt ja syntyy yhä uudelleen, kehittyy yhä ihmeellisempiä ja kauniimpia muotoja.
– Sama pätee koko maailmankaikkeuteen. Vaatimattomasta alusta syntyivät tähdet, galaksit, Linnunrata, Aurinko, Maapallo, elämä ja lopulta ihminen.
– Me tuomme oman osamme maailmankaikkeuden tanssiin, maailmankaikkeuden musiikkiin, joka kehittyy yhä kauniimmaksi ja ihmeellisemmäksi.
Valtaoja jatkaa ajatusta toteamalla, että ”mitä enempää ihminen voi toivoa kuin että on antanut oman kauniin osansa siihen musiikkiin, tehnyt maailmasta omalta osaltaan hieman parempaa paikkaa”.
– Että kuolinvuoteellaan voi kuiskata maailmankaikkeudelle, ”Kiitoksia.” Ja maailmankaikkeus kuiskaa takaisin, ”Kiitoksia itsellesi”.
Emeritusprofessori sanoo, että atomimme tulivat aikanaan tähdistä ja sinne me joskus palaamme.
– Muistamme sinua, muistamme musiikkiasi. Hyvää matkaa takaisin tähtiin, ”pastori” Valtaoja päättää muistopuheen.





