Yle: Pankkitunnuksille etsitään korvaajaa sähköiseen asiointiin

Väestörekisterikeskus selvittää, voiko pankkitunnukset korvata julkisen sektorin omalla tunnistautumisvälineellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa sähköistä tunnistamista hallitsevat pankit, jotka pitävät kiinni jokainen omasta tunnistusratkaisustaan. Ylen Uutisten mukaan valtiovarainministeriö on pyytänyt Väestörekisterikeskusta selvittämään vaihtoehtoja nykykäytännölle. Selvityksen pitäisi valmistua tammikuussa 2019.

Pankkitunnuksia käyttää julkisiin sähköisiin palveluihin yhdeksän suomalaista kymmenestä. Jokaisesta tällaisesta tunnistamisesta pankit laskuttavat valtiota. Hinta on viisi miljoonaa euroa vuodessa ja suunta on ylöspäin.

– Sähköinen asiointi lisääntyy koko ajan. On arvioitu, että viidessä vuodessa meidän tunnistamistarve kasvaa jopa kaksinkertaiseksi, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo Ylelle.

Yksi vaihtoehto on julkisen sektorin oma tunnistamisväline. Vehviläinen ei ole kuitenkaan lopettamassa pankkitunnuksiin perustuvaa tunnistautumista, ainakaan kovin yllättäen.

– Jos me muuttaisimme pankkitunnuksista johonkin muuhun järjestelmään ihan kokonaan, niin siinä tarvittaisiin aika pitkä siirtymäaika, hän arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)