Matinkylän apteekki kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Yle: Apteekeista varastetaan nyt yllättävää tuotetta

Syyhyn hoitoon käytettäviä voiteita on jouduttu jopa laittamaan piiloon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syyhyvoiteita on varastettu ainakin 35 apteekista, kertoo Apteekkariliiton Ylelle tekemä kysely.

Tamperelaisapteekki joutui laittamaan lääkevoiteet piiloon, jolloin niitä saa vain pyynnöstä. Espoolaisessa 10. apteekissa voiteita pidetään silmällä tavallista tarkemmin sen jälkeen kun yhdestä kiinni jääneestä tehtiin rikosilmoitus.

Apteekkarien mukaan varkauksille on kaksi syytä. Syyhypunkkitartuntoja on nyt tavanomaista enemmän ja toiseksi syyhyvoiteet ovat kalliita. Syyhy voi aiheuttaa epidemioita esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa ja vanhustenhoitolaitoksissa. Se ei parane itsekseen vaan pitää hoitaa siihen tarkoitetulla lääkkeellä.

Yksi voideputki maksaa noin 40 euroa ja aina yksi hoitokerta ei riitä. Myös muut perheenjäsenet pitää hoitaa.

Lääkkeiden hintalautakunnasta kerrottiin aiemmin Ylelle, että syyhylääkkeiden hintaa ei saada ainakaan äkkiä pudotettua. Valmisteiden myyntiluvan haltijat eivät ole hakeneet syyhyyn tarkoitetuille valmisteille Kela-korvattavuutta. Ilman hakemusta hintaa ei voi alentaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)