Potilasvahingoista maksettiin vuonna 2024 korvauksia yhteensä 25 miljoonaa euroa. Kalleimpia vahinkoja ovat ne, joista aiheutuu pitkäaikainen työkyvyttömyys ja ansionmenetys. Vahingot aiheuttavat myös yhteiskunnalle merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia.
Suurin osa potilasvahingoista maksettavista korvauksista liittyy ansionmenetyksiin, joita maksettiin vuonna 2024 noin 11 miljoonaa euroa. Ansionmenetyskorvaus lasketaan potilaan todellisten ansioiden perusteella, ja sitä maksetaan niin kauan kuin työkyvyttömyys jatkuu.
Vuonna 2024 maksettiin haittakorvauksia yhteensä lähes yhdeksän miljoonaa euroa. Vakavia pysyviä haittoja aiheutuu harvoin, mutta niistä potilaalle maksetut korvaukset voivat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin.
Potilaalle aiheutuneita sairaanhoito- ja kuntoutuskuluja korvattiin runsaat kolme miljoonaa euroa. Korvaukset rahoitetaan lakisääteisestä potilasvakuutuksesta, joka kattaa kaikki terveydenhuollon palvelut Suomessa.
Potilasvakuutuksesta maksetaan lain mukaiset korvaukset vahingonkärsineelle.
Potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi Potilasvakuutuskeskuksesta kertoo, että sen sijaan vahinkojen korjaamisesta aiheutuvat kustannukset jäävät terveydenhuollon ja siten koko yhteiskunnan maksettaviksi.
– Vahingoista aiheutuu muun muassa ylimääräisiä leikkauksia ja muita hoitotoimenpiteitä, sairaalapäiviä ja tietysti myös selvittelytyötä. On arvioitu, että nämä kustannukset ovat Suomessa miljardiluokkaa vuodessa, hän sanoo.
Yli puolen miljoonan euron kokonaiskorvauksiin johtavia vahinkoja sattuu vuosittain alle kymmenen. Tällaisissa tapauksissa korvaukset muodostuvat pitkän ajan kuluessa, kun esimerkiksi sairaanhoitoa, kuntoutusta ja ansionmenetystä maksetaan jopa kymmeniä vuosia.
Kaikkein vakavimmissa yksittäisissä vahingoissa korvaukset voivat nousta vuosikymmenten saatossa jopa useisiin miljooniin euroihin.





