Tomahawk-ohjus iskeytymässä harjoitusmaaliin. / AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Yksi päätös muuttaisi Ukrainan sodan voimatasapainoa

Tomahawk-ohjukset voivat asiantuntijan mukaan aiheuttaa mittavia tuhoja Venäjällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa toimittaa pitkän kantaman Tomahawk-risteilyohjuksia Ukrainan tueksi, jos Vladimir Putin ei lopeta sotatoimiaan Ukrainassa.

Asiantuntijoiden mukaan asejärjestelmä antaisi Ukrainalle uuden kyvyn iskeä muun muassa Tatarstanin Jelabugassa sijaitsevaa valtavaa droonitehdasta ja Engelsin lentotukikohtaa vastaan.

Donald Trump kertoi keskustelevansa Valkoisessa talossa perjantaina presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa Ukrainan tavoitteesta siirtyä hyökkäyskannalle. Hänen mukaansa Yhdysvallat harkitsee Tomahawkien ohella myös muita vaihtoehtoja.

CSIS-tutkimuslaitoksen sotilasasiantuntija Tom Karako uskoo, että Trumpin tuleva päätös voi muuttaa koko sodan voimatasapainoa. Tomahawkien kantama on pidempi kuin millään muulla Yhdysvaltain arsenaalista löytyvällä risteilyohjuksella.

– Sen hyödyllisyyden taustalla ovat kantama ja suuri taistelukärki. Asejärjestelmä on ollut käytössä jo melko pitkään, mikä on merkki sen luotettavuudesta. Yhdysvaltain presidentit usein turvautuvat siihen ensimmäisenä, kun haluavat iskeä kaukana sijaitseviin kohteisiin, Tom Karako sanoo Kyiv Independent -lehdelle.

Ukrainan kannalta haasteena on, ettei merilaukaisuun suunniteltua asejärjestelmää voisi vain kiinnittää MiGin siiven alle ja laukaista. Sen käyttö vaatii runsaasti tukitoimintoja laukaisussa ja maalinosoituksessa.

Asiantuntijan mukaan Tomahawkin kantaman sisällä olisi noin 2 000 mahdollista kohdetta eri puolilla Venäjää. Ohjusten toimitus voisi vaikuttaa venäläisjoukkojen toimintaan ja pakottaa siirtämään kalustoa tai logistiikkaa kauemmas. Strategiset pommikoneet olisivat turvassa vain kaukana Uralin vuorten itäpuolella.

Tom Karakon mukaan on mahdollista, että jo pelkästään asejärjestelmän toimituksia koskevien puheiden toivotaan ajavan Vladimir Putinin neuvottelupöytään. Näin tuskin tulee tapahtumaan.

– Putin ymmärtää vain voimaa. Uhkauksen pitäminen esillä ei riitä, vaan sotilaskohteiden pitää alkaa räjähdellä Venäjällä, Karako sanoo.

Ohjuksia pitäisi myös toimittaa riittäviä määriä. Yhdysvallat käytti vuonna 2017 Syyriaa vastaan tehdyissä iskuissa 59 Tomahawkia ja tänä kesänä Iranin ydinlaitoksia vastaan yli 20 kappaletta.

– Kyseessä on ydinaseiden rinnalla oleva strateginen asejärjestelmä, niitä ei vain loju jossain valtavia määriä. Yhdysvallat ei ole hankkinut niitä viime vuosina laajemmassa mittakaavassa, joten niiden saatavuus on rajattua, asiantuntija varoittaa.

Pienemmälläkin määrällä voisi kuitenkin olla suuri merkitys, jos ne kohdistetaan arvokkaisiin Venäjän sotilaskohteisiin. Ukraina moukaroi pitkän kantaman drooneilla öljylaitoksia ja muita kohteita, mutta niiden räjähdelasti on huomattavasti pienempi.

Tomahawkit eivät ole kovin nopeita, mutta ne pystyvät väistämään tutkaa lentämällä matalalla ja kiertelemään tiedettyjen ilmapuolustusjärjestelmien ohi. Tässä Yhdysvaltain tiedusteluyhteistyö voi osoittautua arvokkaaksi.

– Putinille pitää aiheuttaa tarpeeksi kipua, ettei sotatoimien jatkossa ole enää järkeä, Karako sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)