Tasavallan presidentti Sauli Niinistö viittasi viimeisessä uuden vuoden puheessaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vakiintuneeseen parlamentaariseen yhteistyöhön, joka on tuonut pitkäjänteisyyttä ja vakautta poliittisiin linjauksiin yli vaalikausien ja hallitusten vaihtumisen. Niinistö nosti esiin mahdollisuuden tavoitella saman tyylistä mallia myös kansantalouden kohentamisessa.
Ajatus on kannatettava: Suomen talous- ja työllisyyspolitiikka toimisi varmasti paremmin, jos valitulla linjalla olisi enemmän jatkuvuutta. Se lisäisi myös Suomen houkuttelevuutta investointikohteena. Nimenomaan jatkuvuuden puute on ollut keskeinen ongelma sen reilun kahdenkymmenen vuoden ajan, jonka olen saanut olla mukana eduskunnan päätöksenteossa.
Kun vertaa esimerkiksi Sipilän hallituksen talouspolitiikkaa Rinteen-Marinin hallitusten linjauksiin ja nyt Orpon hallituksen linjauksiin, muutokset ovat hallituksen vaihtuessa olleet varsin suuria. Sipilän hallitusta edelsi Kataisen hallitus, joka oli jopa jäädä syntymättä talouspoliittisten näkemyserojen vuoksi, ja jonka koko kausi oli nimenomaan hallituksen sisäisten talouspoliittisten erimielisyyksien vuoksi vaikea.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kyetty laajaan parlamentaariseen ja yhteiseen näkemykseen, koska tilannekuva on pääosin yhteinen ja jaettu. Venäjän etupiiriajattelun konkretisoiduttua käytännössä kaikki eduskuntapuolueet ymmärsivät, että NATO-jäsenyys ja kahdenvälisen yhteistyön tiivistämisen USA:n, Iso-Britannian ja läntisen liittolaisten kanssa on Suomen etu. Kaikki eduskuntapuolueet tunnistivat Venäjän politiikkaan liittyvät uhat ja niihin haluttiin vastata. Lähes samanlainen yhteinen ymmärrys syntyi eduskunnassa itärajamme sulkemisesta, kun siitä tuli Venäjän hybridioperaation kohde viime vuoden lopulla. Sekä Suomen NATO-jäsenyydellä että Venäjän rajan sulkemisella on molemmilla erittäin vahva Suomen kansan tuki.
Talous- ja työllisyyspolitiikassa yhteisen ymmärryksen löytäminen on vaikeampaa, koska kansan mielipide on jakautunut. Tämä havainto on todistettavissa mielipidekyselyiden tuloksilla ja se on luettavissa myös omasta sähköpostistani. Osa kansasta haluaisi esimerkiksi kieltää poliittiset lakot kokonaan, toiset taas symppaavat lakkoilijoita. Keskitien kulkijoita on vähän, vaikka sitä kansainvälisessä vertailussa edustaakin hallitusohjelman kirjaus.
Myös suhtautuminen nopeasti kasvavan valtionvelan vakavuuteen vaihtelee. Toki puheet siitä, että valtionvelkaa ei koskaan tarvitse maksaa takaisin tai että nollakorot ovat ikuisia, ovat vaientuneet. Edelleen on kuitenkin merkittäviä eroja puolueiden ja asiantuntijoiden kesken esimerkiksi tarvittavien julkisen talouden korjausliikkeiden mittaluokasta ja aikataulusta. Tätä voi sikäli pitää yllättävänä, että kaikilla on kuitenkin sama tavoite: pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaaminen.
On selvää, että poliittisilla puolueilla on erilaisia näkemyksiä talous- ja työllisyyspolitiikan keinoista. Presidentin peräänkuuluttaman jatkuvuuden kannalta olennaista olisi kuitenkin se, että edes käsitys tarvittavien toimenpiteiden suunnasta olisi yhteinen. Nyt se on aika-ajoin jopa päinvastainen. Kun Orpon hallitus haluaa esimerkiksi esityksillään alentaa työllistämisen kynnystä, pääoppositiopuolue SDP torjuu kaikki hallituksen esitykset ja tuo vielä päälle tukun esityksiä, joilla työllistämisen kynnys jopa nousisi nykyisestä.
Aivan kuten turvallisuuspolitiikasta myös Suomen kansantalouden tilasta tarvitaan yhteisesti jaettu tilannekuva, jotta olisi edellytyksiä yli vaalikausien yltävälle johdonmukaiselle talous- ja työllisyyspolitiikalle. Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii väistämättä toimia, jotka näkyvät ihmisten arjessa. Siksi tarvittavien rakenteellisten uudistusten läpivieminen vaatii poikkeuksellista rohkeutta. Mitä laajemmat hartiat sitä työtä on yhdessä tekemässä, sen parempi on lopputulos nuorille, lapsille ja tuleville sukupolville.
