Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä alkoholilakia koskevasta hallituksen esityksestä, jossa ehdotetaan, että vähittäiskaupoissa saisi myydä 5,6–8-prosenttisia käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia.
Valiokunta esittää lakiehdotuksen hylkäämistä, koska alkoholi aiheuttaa sosiaalisia ja terveyshaittoja, eikä sen saatavuutta tule valiokunnan mielestä lisätä. Mietintöön sisältyy kokoomuksen, perussuomalaisten ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän yhteinen vastalause.
Mietinnön mukaan vuonna 2018 tehty alkoholilain uudistus lisäsi merkittävästi vahvojen oluiden ja juomasekoitusten myyntiä. Myös nyt esitetty uudistus merkitsisi valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan 5,6–8-prosenttisten juomien myynnin moninkertaistumista.
Valiokunta toteaa, että vaikka lakimuutoksen vaikutukset voivat lyhyellä aikavälillä olla suhteellisen vähäisiä, ne ovat kielteisiä väestön hyvinvoinnille, terveydelle ja turvallisuudelle. Esitys lisää palvelujen tarvetta ja aiheuttaa kustannuksia.
Lisäksi valmistustaparajoitus eli lakiehdotuksen rajaaminen vain käymisteitse valmistettuihin tuotteisiin sisältää riskin, että ehdotettu laki todetaan myöhemmin EU-oikeuden vastaiseksi, valiokunta toteaa.
Valiokunta päätyi hylkäävälle kannalle kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen äänestettyä opposition puolella.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen sanoi Demokraatille, kun tieto Räsäsen kannasta tuli, ettei Räsäsen toimintaa valiokunnassa katsota hyvällä.
Marttisen mukaan on olemassa selkeä menettely siitä, miten asian käsittely jatkuu valiokunnan kielteisen kannan jälkeen.
– Tämä asia tullaan äänestämään suuressa salissa. Sen jälkeen se siirtyy suuren valiokunnan käsittelyyn ja eduskunnan enemmistö, hallituspuolueiden kansanedustajat tulevat sitten äänestämään tämän lainsäädännön voimaan. Mutta aivan turhan mutkan ja sotkun kyllä tämä edustajan toiminta aiheuttaa valiokunnassa, Marttinen sanoi eilisessä haastattelussa.
Alkoholilainsäädännön väljentämisestä sovittiin hallitusneuvotteluissa, jossa myös poliittisena kompromissina tehtiin ratkaisu, että osa 8-prosenttisista juomista jää Alkoon.
Päivi Räsänen avasi helmikuussa Verkkouutisille niin kutsutun mörkölonkeropäätöksen taustat ja kertoi saaneensa jo hallitusneuvotteluissa luvan äänestää eduskunnassa lakiesitystä vastaan.
Nyt Räsänen kommentoi X-alustalla, että on vaikea ymmärtää, että kukaan äänestäisi eri tavalla valiokunnassa kuin salissa.
– Eivät mielipiteet voi muuttua muutaman kerroksen välillä. Poliittisesti moraaliton ajatus. Enkä pakene paikalta tai ole pois, hän puolustautui.
Myös valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) on ottanut tänään kantaa jupakkaan.
– Yhdellekään hallituspuolueelle tai sellaisen edustajalle ei ole annettu hallitusneuvotteluissa oikeutta kaataa hallituksen esityksiä tai vaikeuttaa niiden etenemistä, Purra sanoi X-alustalla.
Tämänhetkisen tiedon mukaan asian ensimmäinen käsittely eduskunnassa on ensi viikolla.
On vaikea ymmärtää, että kukaan toimisi niin, että äänestää eri tavalla valiokunnassa kuin salissa. Eivät mielipiteet voi muuttua muutaman kerroksen välillä. Poliittisesti moraaliton ajatus. Enkä pakene paikalta tai ole pois. https://t.co/VgkPSr0QkG
— Päivi Räsänen (@PaiviRasanen) May 17, 2024
Yhdellekään hallituspuolueelle tai sellaisen edustajalle ei ole annettu hallitusneuvotteluissa oikeutta kaataa hallituksen esityksiä tai vaikeuttaa niiden etenemistä.
— Riikka Purra (@ir_rkp) May 17, 2024