Suomessa elettiin vuoden 1907 maaliskuun puolessa välissä jännittäviä hetkiä: äänestyskelpoiset saivat äänestää ensimmäisissä suuren eduskunta- ja vaaliuudistuksen jälkeisissä eduskuntavaaleissa. Tuolloin Suomi kuului vielä Venäjän alaisuuteen ja keisari sai halutessaan hajottaa eduskunnan.
Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa tehtiin myös maailmanlaajuisesti historiaa, sillä niissä valittiin uuteen eduskuntaan 19 naista. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa kansanedustuslaitokseen valittiin naisia.
Vaalioikeus koski jokaista Suomen kansalaista, joka oli ennen vaalivuotta täyttänyt 24 vuotta. Äänioikeutta vaille jäivät kuitenkin henkilöt, jotka olivat esimerkiksi jättäneet kahden edellisen vuoden veronsa suorittamatta muun syyn kuin varattomuuden takia. Holhouksen alaiset, vakinaisessa palveluksessa olevat sotilaat ja laillisen tuomion nojalla hyvää mainetta vailla olevat henkilöt eivät myöskään saaneet äänestää.
Äänioikeutettuja oli kaiken kaikkiaan 1[nbsp]272[nbsp]873 henkeä, joiden osuus koko väestöstä oli vain 45 prosenttia. Näistä kaupunkiväestöön kuului 13 prosenttia ja maaseutuväestöön 87 prosenttia. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja oli Tilastokeskuksen mukaan 4[nbsp]463[nbsp]333 henkeä, joista vilkkaimmin äänestettiin Uudenmaan vaalipiirissä.
Vuonna 1907 maassa vaikutti viisi merkittävää puolueryhmää. Sosialidemokraattinen puolue, Suomalainen puolue, Nuorsuomalainen puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Maalaisliitto sekä vaalien alla sosialidemokraateista eronnut Kristillinen työväki.
Ehdokkaita asetti lähes koko maassa 597 valitsijayhdistystä, jotka tekivät vaaliliittoja. Kaikissa vaalipiireissä ehdokkaita asettivat suomalainen puolue, nuorsuomalainen puolue ja sosialidemokraattinen puolue. Näiden lisäksi ehdokkaita asettivat vaalipiirikohtaiset valitsijayhdistykset, kuten ”Raittiusväki! Tässä on se varsinainen kieltolakilista” ja ”Rehellisyys maan perii”.
Suurin osa äänestyspaikoista sijaitsi maaseudulla, eikä ennakkoäänestysmahdollisuutta ollut. Äänestyslippuna toimi suuri lakana, johon oli merkitty kaikki äänestäjän vaalipiirin valitsijayhdistykset ehdokkaineen. Äänestäjä sai myös kirjoittaa vaalilipun tyhjään paikkaan keiden tahansa henkilöiden nimet, joita halusi äänestää. Äänestäjällä oli käytännössä mahdollisuus muodostaa kokonaan uusi valitijayhdistys.
Kun sopiva valitsijayhdistys ehdokkaineen oli löytynyt, äänestäjä merkitsi tämän lakanaan punakynällä piirretyllä viivalla. Ehdokkaat olivat järjestyksessä, joista ensimmäinen sai eniten pisteitä, toinen puoli ääntä ja niin edelleen. Ehdokasjärjestystä sai halutessaan myös muuttaa, mutta helpoiten selvisi vetämällä yhden viivan.
Äänestyskoppeina toimivat niin sanotut ”suojalaitteet”, joita aseteltiin pöydälle koppia vastaaviksi rakennelmiksi. Varta vasten tehtyjä äänestyskoppeja kutsuttiin karsinoiksi tai pulpeteiksi.
Äänestysalueilla äänet paketoitiin ja toimitettiin postiin omaan vaalipiiriinsä lähetettäviksi. Toisin kuin nykyään, vaalipiirien keskuslautakunnat palkkasivat itse 10 markan tuntipalkalla ääntenlaskijat, jotka aloittivat äänten laskennan heti, kun äänet alkoivat saapua. Epäviralliset laskentatilanteet merkittiin lautakuntien ulkopuolilla oleviin kokoustauluihin. Öisin vaalilippuja ja laskelmia vahti poliisipartio.
Vuoden 1907 eduskuntavaaleissa eniten ääniä sai sosialidemokraattinen puolue, 37 prosenttia. Toiseksi tuli suomalainen puolue 27,3 prosentilla ja kolmanneksi nuorsuomalainen puolue 13,7 prosentilla. Äänioikeutetuista äänesti kaikkiaan 70,7 prosenttia.
Vuoden 2006 rahan arvossa mitattuna Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit maksoivat 1[nbsp]525[nbsp]209 euroa. Nykyään vaalien on arvioitu maksavan 16 miljoonaa euroa.
