Sotilaskalustoa voitonpäivän paraatissa toukokuussa. / RFE

”Vladimir Putin tasoittaa tietä uudelle väkivallalle”

Historian vääristely on saamassa Anne Applebaumin mukaan yhä uhkaavampia muotoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 sen seuraajavaltio Venäjä keskittyi amerikkalaistutkija Anne Applebaumin mukaan aluksi taloudellisiin ja poliittisiin uudistuksiin sekä avaamaan kansainvälisiä yhteyksiä.

Kommunistidiktatuurin synkkää historiaa oli mahdollista jokseenkin vapaasti tutkia, mutta katse kohdistui vahvasti kohti valoisaksi kuviteltua tulevaisuutta. Vladimir Putinin pitkällä valtakaudella on hänen mukaansa kuitenkin tapahtunut radikaali käänne kohti historian politisointia.

– Hän aloitti palauttamalla ”suuressa isänmaallisessa sodassa” vuonna 1945 saavutetun voiton vuotuiset juhlallisuudet neuvostolippuineen ja -univormuineen aivan kuin ketkään muut eivät olisi taistelleet natseja vastaan, Applebaum kirjoittaa The Atlantic -lehdessä.

– Hän otti uudelleen käyttöön Neuvostoliiton kansallishymnin. Josif Stalin valkopestiin ja hänen voittoihinsa liittyvä nostalgia kohotettiin aivan uudelle tasolle. Kun Venäjä vuonna 2014 hyökkäsi Ukrainaan, venäläisille toistettiin valtiollisessa televisiossa ja sosiaalisen median tuhansissa päivityksissä, että nyt käytiin jälleen sotaa ”fasismia” vastaan, Applebaum toteaa.

Anne Applebaum on useita tietokirjoja Neuvostoliiton terrorista ja totalitarismista kirjoittanut professori, tutkija ja Pulitzer-palkittu toimittaja.

Valheellinen oikeutus

Diktaattorit pyrkivät Applebaumin mukaan vääristelemään menneisyyttä silloin, kun se palvelee heidän päämääriään.

– Putin haluaa selvästi hyödyntää menneisyyttä pysytelläkseen vallassa. Jos venäläiset kokevat nostalgiaa aiempaa diktatuuria kohtaan, heillä on vähemmän syitä vastustaa uutta, hän sanoo.

On myös mahdollista, että menneisyyttä käytetään väkivallan oikeuttamiseen.

– Venäläiset, jotka eivät tiedä, mitä Moskova on Ukrainalle aiemmin tehnyt, eivät tunne syyllisyyttä siitä, että vanhoja aggression malleja jälleen toistetaan, Applebaum toteaa.

– Historialla on opetuksensa, tässä niistä yksi: Jos Putin aikoo oikeuttaa uuden sodan valheellisella näkemyksellään Venäjän sankarillisesta menneisyydestä, hän ei suinkaan ole ensimmäinen itsevaltias, joka niin toimii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)